Seuraavilla sivuilla kerrotaan Taipalsaarella lähes kuusikymmentä vuotta toimineen sahayhtiön konkurssista ja sen seurauksista yhtiön omistajaperheelle. Tämä kertomus pohjautuu yhdeksän kirjettä käsittäneeseen kirjesarjaan, jonka Henry Harjaste vuoden 1990 alussa kirjoitti erään sanomalehden päätoimittajalle. Kirjeiden muodostamaa kertomusta on on tässä hieman lyhennetty ja täsmennetty, ja siihen on myös lisätty asioita, jota on tapahtunut vuoden 1990 jälkeen.
Henry Harjaste kertoo ryhtyneensä tämän kertomuksen pohjana olevien kirjeiden kirjoittamiseen, koska hän katsoi, että ainakin jonkun tiedossa on oltava totuus tapahtumista. Harjaste kuitenkin mainitsi kirjeissään, että hän ei tarkoita niitä, mitään osia niistä tai edes mitään niihin sisältyviä tietoja julkisuuteen.
Vuonna 1990 tämän kertomuksen tiedot olisivat olleet liian arkaluontoisia julkaistaviksi. Niiden julkaiseminen olisi voinut johtaa pankkimiesten kostotoimenpiteisiin. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. SKOP on joutunut valtion haltuun ja Säästöpankit on pilkottu. Pankkitoimintaa katsotaan nyt aivan eri silmin kuin muutama vuosi sitten. Nyt ei ole enää syytä vaieta näistä asioista.
Taipalsaarelainen 1800-luvun merkkimies, Taipalsaaren kunnan perustaja ja ensimmäinen kunnanjohtaja, Alexander Harlin, kehitti Hoviniemen maatilan suureksi ja menestyväksi ja luovutti sen aikoinaan pojalleen Edward Harlinille. Edward Harlin jatkoi tilan kehittämistä, ja hänen kuollessaan maaliskuun 15. päivänä vuonna 1939 Hoviniemen tila oli eräs paikkakunnan edistyneimpiä. Päivälleen viisikymmentä vuotta Edward Harlinin kuoleman jälkeen istui hänen kuolinhuoneessaan kutsumattomana vieraana Taipalsaaren kunnanjohtaja Esko Karjalainen ja tuprutteli sikaaria. Edward Harlinin jälkeläiset oli lukittu ulkopuolelle. Miten tähän oli tultu, siitä kerrotaan seuraavilla sivuilla.
Taustaa tapahtumille
Ennen kuin ryhdytään käsittelemään Ahokkalan Sahan konkurssia, on syytä kerrata muutamia tapahtumia Taipalsaaren historiassa, jotka osaltaan selittävät miksi yleensä oli olemassa Ahokkalan Saha -niminen yhtiö.
Kertomus alkaa vuodesta 1812, jolloin ensimmäinen Harlin-suvun jäsen Leopold Harlin muutti Taipalsaarelle. Vuonna 1826 hänelle syntyi poikalapsi, joka sai nimekseen Alexander Jeremiah Harlin. Käytyään jonkin aikaa oppikoulua Porvoossa, Alexander siirtyi Lahteen kirjurin oppiin ja sieltä edelleen Viipuriin kirjakauppiaan apulaiseksi. Alexander Harlinin itselleen suunnittelema virkamiesura katkesi kuitenkin nuorena, kun hänen Taipalsaarella asunut veljensä kuoli. Veli oli hoitanut kanttorin virkaa, ja hänen kuoltuaan tahtoivat taipalsaarelaiset valita nuoren Alexanderin uudeksi kanttorikseen. Vastahakoisesti Alexander suostui kotiseurakuntansa kutsuun, ja siitä alkoi hänen vuosikymmeniä kestänyt kautensa Taipalsaaren historiassa. Ennen toimeen ryhtymistään hän opiskeli jonkin aikaa Helsingin yliopistossa.
Alexander Harlin Hoviniemen puutarhassa sukunsa ympäröimänä 3. elokuuta 1901.
Alexander Harlinin elämä oli vaiherikas. Hän menestyi, mutta koki myös vastoinkäymisiä. Hänestä tuli kiistaton 1800-luvun taipalsaarelainen vaikuttajahenkilö, joka oli mukana monessa, mm. perustamassa Taipalsaaren kuntaa. Alexander Harlin kuului paikkakunnan tuolloin harvalukuiseen ruotsinkieliseen sivistyneistöön. Hengellisen toimintansa ohella hän harrasti myös maallisempia asioita kooten mm. varsin mittavan omaisuuden. Hän hankki omistukseensa Hoviniemen tilan, liitti siihen lisämaita, rakennutti Hoviniemen nykyisen päärakennuksen ja hankki kaiken ohella itselleen jopa erillisen kaupunkiasunnon Kouvolasta.
Tältä näytti saha-alue ennen sahaa.
Hoviniemestä kehittyi Alexander Harlinin johdolla menestyvä maatila, joka kooltaan kuului Taipalsaaren suurimpiin. Alexander Harlinilla ehti olla vuosikymmenien kuluessa neljä vaimoa, joille syntyi yhteensä 22 lasta. Lapsista monet menestyivät hyvin elämässään. Charles Harlin kohosi maaherraksi ja ministeriksi, ja historiankirjoissa häntä luonnehditaan oman tieteenalansa "isäksi" Suomessa. Danielle Harlinista tuli kuuluisa laulajatar, joka matkusteli eri puolilla Eurooppaa ja konsertoi suurkaupungeissa aina Berliiniä ja Budapestia myöten. Päätyipä yksi Alexanderin pojista senaattorin virkaankin. Alexander Harlin pystyi antamaan lapsilleen sellaisen henkisen perinnön, jollaiseen vain harva viime vuosisadan taipalsaarelainen ylsi.
Hoviniemen talo 1920-luvulla.
Hoviniemen tilan Alexander jätti pojalleen Edward Harlinille. Tila pieneni, kun maita myytiin ja torpat lohkaistiin omiksi tiloikseen. 1930 -luvulla julkaistu Suomen maatilat -hakuteos kertoo Hoviniemen tilan pinta-alaksi enää runsaat 683 hehtaaria, mikä sekin on Taipalsaaren keskustan tuntumassa kohtuullisen kokoinen alue. 1960-luvulla suvun omistukseensa tuli metsätiloja ja maatiloja kauempaa keskustan ulkopuolelta, jolloin suvun omistamien maiden kokonaispinta-ala oli jo lähes tuhat hehtaaria. Sivutiloja ei kuitenkaan yhdistetty Hoviniemen kantatilaan.
Edward Harlin Hoviniemen pihapellolla vaimonsa Matildan ja poikansa Kaarlen kanssa 1910-1920 lukujen vaihteessa.
Kuten isänsä, myös Edward Harlin oli aikansa vaikutusvaltaisimpia taipalsaarelaisia, vaikka hänen elämästään ei olekaan säilynyt yhtä paljon kirjallisia dokumentteja kuin hänen isänsä elämästä. Edward Harlinin sydäntä lähellä olivat Suojeluskunta-asiat sekä maanviljely. Oli hän toki mukana myös paikkakunnan kulttuuri- ja liike-elämässä kuuluen lukuisiin yhdistyksiin ja lautakuntiin, kunnanvaltuustoon ja kirkkovaltuustoon sekä ollen mm. Taipalsaaren Sähkö Oy:n perustajajäseniä.
Saha perustetaan
Edward Harlinin kuollessa maaliskuussa 1939, hänen tuolloin 34-vuotias poikansa Kaarle Harlin oli jo noin kymmenisen vuotta harjoittanut maanviljelyn ohella sahaustoimintaa. Edward Harlin oli kaukonäköinen mies eikä varauksettomasti hyväksynyt poikansa liiketoimia. Hänen mielestään liike-elämän riskit olivat liian suuret, ja ainoastaan maanviljely olisi riittävän turvallinen elinkeino. Miltei päivälleen viisikymmentä vuotta Edward Harlinin kuoleman jälkeen osoittautuivat hänen pelkonsa aiheellisiksi: Sahatoiminta oli vienyt viimeisenkin neliömetrin Hoviniemen aikoinaan niin suuresta tilasta.
Vuoden 1989 tapahtumat eivät kuitenkaan olleet Kaarle Harlinin tiedossa hänen kehittäessään yhden miehen yritystään kymmeniä työntekijöitä työllistäväksi teollisuuslaitokseksi. Ensimmäinen sahaus, jonka Kaarle Harlin joskus 20- ja 30-lukujen vaihteessa sai hoitaakseen, tapahtui Taipalsaaren Harjulansalmella. Sahaamiseen käytettiin siirrettävää sirkkeliä. Vasta myöhemmin rakennettiin saha kiinteästi omalle paikalleen. Ainoa alue, jonka Edward Harlin suostui antamaan pojalleen sahan paikaksi, oli arvotonta vesijättömaata Hoviniemen itä- ja pohjoispuolella. Näin määräytyi sahan paikka.
SS-miehen muistojuhla sota-aikana, edessä sotilas saksalaisessa asepuvussa.
Aika kului ja saha kasvoi. 1940-luvun lopulla sahalle rakennettiin oma höyryvoimalaitos, johon pystytettiin komea tiilipiippu. Sen myötä Taipalsaaresta tuli yhden piipun teollisuuspaikkakunta. Myös 1950-luvun alkuvuodet olivat voimakkaan rakentamisen aikaa. Näiltä ajoilta oli peräisin mm. sahan kesällä 1991 palanut päärakennus.
Hoviniemen talo 1940-luvulla.
Sahatoiminnan tultua pääelinkeinoksi luovuttiin Hoviniemen tilalla vähitellen maatalouselinkeinosta. Viimeiset lehmät myytiin vuonna 1959, ja viimeiset hevoset kuolivat kesällä 1970. Viimeinen viljasato nostettiin maasta vuonna 1976. Sahatoiminnan kehittymisen myötä Hoviniemi lakkasi maatilana vähitellen olemasta. Jäljelle jääneet pellot vuokrattiin muiden viljeltäviksi.
Kaarle Harlin, joka oli 1930-luvulla muuttanut sukunimekseen Harjaste, kuoli 59 vuoden ikäisenä syksyllä 1964. Juuri ennen kuolemaansa hän oli organisoinut suurehkoja muutoksia sahalla. Oli mm. hankittu Taipalsaaren ensimmäiset täysperävaunulliset rekka-autot ja ryhdytty lautatavaran maantiekuljetuksiin. Samalla vanhanaikaisesta vaunutaaplauksesta oli luovuttu ja oli siirrytty trukkilastaukseen.
Kaarle Harjasteen kuolemaa seuranneet vuodet sahatoiminta jatkui omalla painollaan. Suuria muutoksia tai investointeja ei tehty. Vaikka Kaarle Harjasteen poika, Lauri Harjaste, olikin toimitusjohtajana, piteli yhtiön peräsintä todellisuudessa hänen äitinsä Laina Harjaste, joka oli toinen sahan perustajista.
Hoviniemen tila ja Ahokkalan Saha 1950-luvulla.
1970-luvulle tultaessa alkoivat investoinnit. Vuosikymmenen alussa rakennettiin uusi koneellinen kuivaamo, joka mahdollisti sahatavaran ympärivuotisen laivauksen tasoittaen siten rahavirtoja. Puutavarakatoksia laajennettiin, sahatavaran lajittelulaitos rakennettiin, vannesaha asennettiin sekä monia muita investointeja tehtiin.
1970-luvun alkuvuodet olivat sahoille hyvää aikaa, ja Ahokkalan Sahakin purjehti vankassa myötätuulessa. Vuosi 1974 oli sahan kaikkien aikojen menestyksellisin. Lauri Harjaste harmitteli monesti myöhemmin sitä, ettei hän tuolloin myynyt sahaa. Myynti olisi taannut hänelle taloudellisesti turvatun loppuelämän, eikä hänen olisi tarvinnut luopua myöskään omistamastaan Hoviniemen tilasta tai muusta maaomaisuudestaan.
Vuonna 1977 Ahokkalan Saha muutettiin osakeyhtiöksi. Tarkoituksena oli vähentää verojen maksua, joka edeltäneinä hyvinä vuosina oli kasvanut huolestuttavan suureksi. Toisaalta osakeyhtiön ajateltiin olevan turvallisin yhtiömuoto mahdollisten huonojen aikojen koittaessa.
Vaikeudet alkavat
Sahateollisuudelle oli kymmeniä vuosia ollut tyypillistä se, että alan kannattavuus sahasi edestakaisin. Pari hyvää vuotta, sitten pari huonoa vuotta jne. Koskaan tämä kuvio ei ollut pettänyt. Niinpä ei tuntunutkaan erityisen huolestuttavalta se, että 1980-luvulle tultaessa saha-ala jälleen kerran painui aallonpohjaan. Yksi vuoden 1974 kaltainen hyvä vuosi olisi riittänyt jälleen kattamaan monen huonon vuoden aiheuttamat tappiot. Sitä hyvää vuotta vain ei koskaan enää Ahokkalan Sahalle tullut.
Ahokkalan Saha 1950-luvulla.
1980-luvun alussa alkanut saha-alaa koetellut lama poikkesi aikaisemmista siinä, että hyviä vuosia ei tullutkaan niin pian kuin niiden olisi pitänyt tulla. Lama näytti jäävän pysyväksi.
Keväällä 1980 aloitti toimintansa KAHA Oy, höyläämö, jossa oli Euroopan parhaimpiin kuuluvat saksalaisvalmisteiset höylät. Hydraulisesti säädettävien terien jälki oli parasta mahdollista - sileää kuin lasi. Ainakaan huonosta laadusta KAHAn tuotteita ei voitu syyttää. Saksalaisilla ostajilla, jota asiakaskuntaa ajatelleen KAHA Oy oli perustettu, ei ollut valittamista.
Aikaisemmat investoinnit sahalla olivat olleet perusteltuja sahatoimintaa ajatellen. Toisin sanoen, jos sahalla meni hyvin, myös uusi investointi oli kannattava, jos taas meni huonosti, silloin menisi huonosti, vaikka investointia ei olisi tehtykään. KAHA Oy:n perustaminen sen sijaan oli riski-investointi aivan uudelle alalle. Sen piti 70-luvun lopun markkinalaskelmien valossa olla kannattava, mutta tilanne muuttui varsin pian. Päämarkkina-alueella, Länsi-Saksassa, alkoi höylätavaran polkumyynti, jossa suomalaisella viejällä ei ollut mitään mahdollisuutta menestyä.
KAHA Oy:n toimintaa ei saatu kannattavaksi. Yhtiö yritti muuttaa tuotevalikoimaansa ja suuntautua uusille markkinoille, mutta mikään ei auttanut. Esko Peltomäki, KAHA Oy:n sinänsä pätevä ja yritteliäs johtaja, ei jostakin syystä saanut kunnollista otetta yhtiöön. Mm. laadunvalvonnassa oli puutteita. Työntekijät lähettivät asiakkaille jopa täysin pilalla olevaa tavaraa, josta sitten aiheutui valtavan suuria reklamaatioita ja muita hankaluuksia.
Hoviniemen puutarha vuonna 1960.
Muutaman vuoden KAHA Oy:n palveluksessa oltuaan Peltomäki perusti oman yrityksen ja siirtyi vetämään sitä. Hänen tilalleen KAHA:n johtajaksi tuli Timo Teräsmaa Taipalpuulta. Teräsmaalla oli hyviä ideoita, ja hän toteutti monia erinomaisia uudistuksia laitoksessa. Tuotannon tahtia kiristettiin, laadunvalvontaa parannettiin jne. Suuri osa uudistuksista oli Taipalpuulla kokeiltuja ja siellä toimiviksi havaittuja.
Timo Teräsmaa oli erinomainen tehtaanjohtaja, ja hän saikin tuotannon kannattavuutta nostetuksi. Teollinen liiketoiminta koostuu kuitenkin kolmesta tekijästä: ostosta, valmistamisesta ja myynnistä. Teräsmaa hallitsi valmistamisen Peltomäkeä paremmin, mutta ei kuitenkaan nähtävästi riittävän hyvin ostoa tai myyntiä. Tappiot jatkuivat. Teräsmaakin irtisanoutui varsin pian.
Viimeisin KAHA Oy:n johtaja oli nuori Jukka Taponen, joka lopulta osoittautui mieheksi paikallaan. Hän hallitsi niin ostot, valmistamisen kuin myynninkin. Taponen tajusi, että näpertelemällä ei KAHAn kokoinen laitos kannata. Toiminta on pantava täysille. Pienelläkin katteella ja suurella volyymilla pärjää paremmin kuin suurella katteella ja mitättömillä valmistusmäärillä. Tuotannon määrää lisättiin voimakkaasti, ja kannattavuus lähti kuin lähtikin kohoamaan. Viimeiset kuukautensa KAHA Oy toimi ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana voittoa näyttäviä lukuja tuottaen. Yhteishenki ja yrittämisen halu yhtiön työntekijöiden keskuudessa paranivat, kun vihdoinkin oli päästy tappioiden kierteestä. Kukaan KAHA Oy:ssä tuskin tiesi, että vaikka toiminta olikin kääntynyt voitolliseksi, yhtiön kuolinpäätös oli tässä vaiheessa salaisesti jo tehty.
Presidentti Kekkonen ja pääministeri Virolainen Hoviniemessä vuonna 1965.
Syksyllä 1980 Lauri Harjaste, täytti 50 vuotta. Hän oli silloin uransa huipulla. Monikaan tuskin tajusi, että tuo hetki olisi hänen elämänsä käännepiste, josta alkaisi yhä syvenevä alamäki ja köyhtyminen. Syntymäpäiväjuhlat olivat suurelliset. Onnittelijoita virtasi Hoviniemen saliin. Lehdet kirjoittivat Lauri Harjasteen saavutuksista ja elämäntyöstä hyvin myönteisesti, ja uuden yhtiön myötä oletettiin alkaneen vuosikymmenen yhä vain lisäävän Harjasteiden vaurautta ja vaikutusvaltaa. Ajatus, että samat ihmiset, jotka silloin toivat kukkia Lauri Harjasteelle hänen kotiinsa, kahdeksan ja puolen vuoden kuluttua ajaisivat hänet pois samasta paikasta, olisi useimpien mielestä varmaan tuntunut mahdottomalta.
Lopullinen käänne
Mitkä olivat ne syyt, jotka johtivat Ahokkalan Saha Oy:n ja KAHA Oy:n konkursseihin? Etsittäessä vastausta tähän kysymykseen palataan vuoteen 1984, jota voitaneen pitää jonkinlaisena käännekohtana yhtiöiden konkursseihin johtaneella tiellä.
Sahan ja KAHAn tilivuoden vaihtuminen tapahtui yleensä lokakuun alussa, ja silloin voitiin lopullisesti nähdä, kuinka niillä oli kuluneen vuoden aikana mennyt. Syksyn 1984 tilinpäätöstiedot näyttivät huolestuttavia asioita. Saha tytäryhtiöineen oli pahasti velkaantunut, eikä tappiokierrettä oltu saatu pysäytetyksi. Vuotta aikaisemmin rahoittajapankki oli tehnyt Ahokkalan Sahan tilasta tutkimuksen, jossa mm. todettiin, että yhtiön muuttuvia kustannuksia ei oltu saatu pysymään kurissa siinä määrin kuin vallitseva sahateollisuuden yleinen lama olisi edellyttänyt. Mikäli voimakkaaseen kustannusten supistamiseen ei päästäisi, olisi edessä konkurssivaara.
Pankin edellyttämiä kustannussäästöjä ei ilmeisesti ollut vaaditussa mitassa tapahtunut, koska syksyllä 1984 pankin luottamus Lauri Harjasteen kykyyn johtaa yhtiöitä näytti lopullisesti menneen. Harjaste joutuikin eroamaan toimitusjohtajan paikalta ja luovuttamaan päätäntävallan sekä yhtiöiden nimenkirjoitusoikeuden ulkopuoliselle konsulttiyhtiölle, kunnes saataisiin palkattua uusi toimitusjohtaja. Vaikka tapahtunutta yritettiinkin kaunistella mm. lehdistön suuntaan antamalla ymmärtää Lauri Harjasteen vapaaehtoisesti jättäytyneen taka-alalle yhtiöiden toiminnassa, kyseessä oli tosiasiassa lopullinen vallansiirto Ahokkalan Saha Oy:n ja KAHA Oy:n asioissa. Tästä eteenpäin pankki tosiasiassa omistaisi kyseiset yhtiöt nimellisten omistajien, Harjasteiden, ollessa ainoastaan kulisseina ja veloista vastaajina.
Juhannustunnelmaa Hoviemen verannalla 1970.
Syksystä 1984 kevääseen 1985 Ahokkalan Saha Oy:n väliaikaisena toimitusjohtajana toimi Moneycost-yhtiön palveluksessa oleva Tarmo Lehtinen. Saiko hän muutaman kuukauden työjaksollaan tilannetta paranemaan, vai oliko hän ainoastaan kuolemaantuomittua yritystä kuppaava hyväksikäyttäjä, sitä ei tässä pyritä arvioimaan. Joka tapauksessa Lehtisen yhtiö laskutti hänen käynneistään muutaman tuhat markkaa päivältä. Mitä sairaampi potilas on, sitä kovemmat lääkkeet hän kuitenkin on valmis nielemään: KAHA Oy:n päivittäiset tappiot olivat välillä 1500 - 4000 markkaa sahan tappioiden ollessa vielä tätäkin moninkertaisesti suuremmat.
Uusi johtaja
Keväällä 1985 haettiin lehti-ilmoituksella yhtiöille uutta toimitusjohtajaa. Millainen mies hakeutuisi lähes kuolemaantuomitun yrityksen johtajaksi? Mitkä hänen motiivinsa olisivat työssä, joka pahimmassa tapauksessa voisi jäädä hyvin lyhytaikaiseksi? Ottaisiko uusi johtaja henkilökohtaisen riskin pelkästään saavuttaakseen mainetta lähes mahdottomana pidetyssä tehtävässä: yrityksen tervehdyttämisessä? Vai olisiko hänellä kenties mielessä joitakin vähemmän kunnioitettavia, itsekkäitä pyrkimyksiä? Vai olisiko hän pelkkä seikkailija, joka haluaisi heittäytyä tuntemattomaan entisen vakaan ja varman elämän tuntuessa kyllästyttävältä? Tai ehkä tämä paikka oli hänen viimeinen oljenkortensa, johon hän epätoivoisesti tarrautui? Kysymyksiä. Mikä on vastaus?
Hakemuksia tuli useita. Oli nuoria energisiä johtajia, joiden suositukset olivat moitteettomat. Oli joitakin, joilla ei vaatimattoman koulutuksen tai kokemuksen vuoksi ollut mitään mahdollisuuksia kyseisen tasoisen johtajan paikan saamiseen. Oli entinen suuren sahan omistaja, joka oli menettänyt sahansa pankille. Ja oli UPM:n palveluksessa oleva eläkeikää lähestyvä, kokenut sahanjohtaja, joka käsinkirjoitetussa hakemuksessaan pyysi, että hänen hakemistaan ei mainittaisi julkisuudessa.
Lauri Harjaste sai tehdä valinnan, mutta valinta oli alistettava pankin hyväksyttäväksi. Mahdolliset vaarat olivat hyvin tiedossa. Vaaroista suurin oli yrityskaappauksen vaara. Nuori ja energinen johtaja ei ehkä ennen pitkää tyytyisi olemaan pelkkä johtaja, vaan vaatisi päästä omistajaksi. Myöskään entinen sahanomistaja ei tuntunut turvalliselta ratkaisulta. Hänessähän piili omistushalu jo aivan luonnostaan. Mutta entäpä UPM:n palveluksessa oleva 58-vuotias diplomi-insinööri? Hänhän olisi liian vanha hautomaan kaappaussuunnitelmia. Hän ei ehkä myöskään pyrkisi liiaksi määräilemään, joten Harjaste saisi hallita todellisena johtajana hänen taustallaan. Ja mikä parasta: Kun sahateollisuuden lama olisi ohitse, ja Ahokkalan Sahallakin jälleen menisi hyvin, voisi yhtiön johtajaksi uudelleen ryhtyä Lauri Harjaste, joka ymmärrettävästi oli kokenut syrjäyttämisensä kirvelevänä arvovaltatappiona. Väliaikainen johtaja jäisi silloin juuri sopivasti eläkkeelle. Ja niin valittiin Ahokkalan Saha Oy:n toimitusjohtajaksi - Visa Rossi.
Rossin vaikuttimet Ahokkalan Saha Oy:n palvelukseen tuloon ovat jossakin määrin epäselvät. Hänen aikaisemmin johtamansa sahat olivat menneet konkurssiin tai muuten lopettaneet toimintansa. Halusiko hän ehkä yhden sahan lisää konkurssiluetteloonsa? Joka tapauksessa hänen uskonsa Ahokkalan Sahan tulevaisuuteen ei liene ollut kovin suuri. Eräälle naistuttavalleen hän kirjoitti postikortin, jossa kertoi sahan toiminnan olevan hazardi-hommaa, joka voi päättyä jo ennen saman vuoden syksyä. Vaikka eräät pankkimaailmaa hyvin tuntevat sahamiespiirit ovat myöhemmin kertoneet, että he jo kuullessaan Rossin valinnasta, olivat olleet varmoja, että hän on SKOPIN agentti, mitään suoranaisia todisteita tällaisesta ei ole.
Vuoden 1985 loppupuoli meni Rossin totutellessa talon tapoihin. Kesällä asennettiin Ruotsista ostettu useita miljoonia markkoja maksanut sahatavaran lajittelulaitos paikoilleen. Tilanne pankin suhteen oli yhä erittäin kireä. Osana sahan rahoituspakettia Lauri Harjaste tarjosi pankin ostettavaksi Kiikkusaaren maa-aluetta. Kauppaa ei tehty, sillä pankki ehkä katsoi kiinnitysten kautta jo omistavansa kyseisen maa-alueen. Maakaupat kunnan kanssa kuitenkin jatkuivat. Pakkotilanteessa olleilta Harjasteilta halpaa maata ostamalla kunta virallisen version mukaan pelasti Ahokkalan Sahan, todellisuudessa käytti raa'asti hyväkseen Harjasteiden ahdinkoa.
Syksyllä 1985 sahan pitkäaikainen konttoripäällikkö ja talousjohtaja Tapio Rinne siirtyi Piikki Oy:n johtajaksi. Hänen paikalleen tuli Jarno Harjaste, ja Jarnon aiemmin hoitamat vientisihteerin tehtävät jäivät hänen veljelleen Henry Harjasteelle. Tapahtuneiden henkilövaihdosten johdosta pidettiin Hoviniemen salissa tiedotustilaisuus, jossa Rossi kertoi tilanteen nyt edellisen talven ongelmien jälkeen näyttävän hyvältä. Vuoden verran jatkunut kriisitilanne oli sivuutettu, ja ilmapiiri tuntui vakaalta. Tästä oli merkkinä myös se, että SKOP veti edustajansa Vesa Kaartisen ja Lassi Kähärän pois Ahokkalan Saha Oy:n hallituksesta. Nämä Moneycost-yhtiön miehet oli nimetty yhtiön hallitukseen edellisen syksyn kriisitunnelmissa.
Konkurssin siemenet kylvetään
Ensimmäiset ongelmat Visa Rossin ja Lauri Harjasteen kesken syntyivät tammikuussa 1986, ja tämä tapaus mitä ilmeisimmin oli syynä siihen, että Rossi alkoi kantaa henkilökohtaista kaunaa Harjastetta kohtaan. Lauri Harjaste oli tuohon saakka hoitanut sahan ulkomaankaupan itsenäisesti Rossin vastatessa kotimaankaupasta sekä kaikesta muusta toiminnasta. Vuodenvaihteessa 1985-1986 Rossi kuitenkin teki puutavarakaupan Skotlantiin Metsäliiton omistamaa Finn-Forest -agentuuria käyttäen. Kauppa, josta hän ei kertonut mitään Harjasteelle, käsitti muutamia pienehköjä eriä lujuuslajiteltua höylätavaraa, joka oli sahan päätuote ulkomaanmyyntiin. Ahokkalan Sahan aikaisemmasta käytännöstä poiketen tavarat oli myyty ostajan tehtaalle toimitettuna. Tavallisin myyntitapa oli ostajan rahtaamaan laivaan lastattuna Rahjan satamassa.
Paitsi että Rossin tekemä kauppa oli hinnaltaan huonompi ja tavara erittelyltään vaikeampi toteutttaa kuin muut Iso-Britanniaan tehdyt kaupat (perille myynnissä tulee myyjän vastattavaksi monia arvaamattomia menoja, kuten vakuutuksia, vastaanottajamaan huolintamaksuja, autorahteja, purkausmaksuja jne. joiden suuruutta on myytäessä mahdotonta tarkkaan ennakoida), aiheutti kauppa ongelmia myös Englannin vakituisen agentin suhteen. Kyseisen agentin kautta oli Ahokkalan Saha tehnyt kauppaa jo yli kaksikymmentä vuotta. Agentuurissa Suomen asioita hoitanut Casper Sam oli Lauri Harjasteen henkilökohtainen ystävä, joka lukuisia kertoja oli käynyt hänen kotonaan, ja jonka luona myös Harjaste vaimoineen oli usein vieraillut. Ahokkalan Sahan ja Burnhill & Sam -agentuurin välillä oli kirjallinen sopimus siitä, että Ahokkalan Saha ei käytä muita agentteja Englannissa kuin edellä mainittua. Sopimuksen irtisanomisaika oli yksi vuosi.
Rossin tekemä kauppa ei kauan pysynyt salassa Burnhill & Samiltä, ja niinpä kyseisestä agentuurista saapui hyvin ärtynyt telex, jossa vaaditiin selitystä sopimuksen rikkomiseen. Asia päättyi siten, että Rossin tekemä sopimus vedettiin pois Finn-Forestilta ja siirrettiin Burnhill & Samin hoidettavaksi. Siirto hoitui hankaluuksitta mm. siksi, että Skotlantilainen ostaja ja Casper Sam sattuivat olemaan toistensa vanhoja tuttuja ja koulukavereita.
18.3.1986 pidettiin Kouvolan Hotelli Vaakunassa Ahokkalan Saha Oy:n hallituksen kokous, jossa oli ulkopuolisena asiantuntijana mukana myös Monecost Oy:n Vesa Kaartinen. Varsin kitkeränsävyiseksi muodostuneessa kokouksessa käsiteltiin sahan myyntitoimintaa, jossa oli havaittu ongelmalliseksi se, että kotimaanmyynti ja ulkomaanmyynti olivat toimineet liiaksi erillään toisistaan, ja seurauksena oli ollut huonohintaisia kauppoja väärille markkinoille. Niinpä päätettiin, että jatkossa koko myyntitoiminnan koordinoi Lauri Harjaste, ja hän myös yksin vastaa ulkomaankaupasta. Visa Rossi ei ollut tästä päätöksestä mielissään, ja hän ilmaisikin protestinsa kirjaamalla asian kokouspöytäkirjaan tarpeettoman jyrkässä muodossa. Hänet onnistuttiin kuitenkin suostuttelemaan sanamuotojensa lieventämiseen.
Vaikka Rossi ei edellä mainitussa kokouksessa kärsimäänsä ilmeistä nöyryytystä myöhemmin päällepäin kovin näkyvästi osoittanutkaan, sen on täytynyt olla hänelle ankara kokemus. Vuosikymmeniä sahan johtajana olleen miehen ei liene helppo niellä sitä, että häneltä kielletään sahatavaran ulkomaankauppojen tekeminen, asia, joka perinteisesti on kuulunut sahojen johtajien toimenkuvaan. Tämä tapaus, vaikka asiaa ei silloin monikaan olisi osannut arvata, oli myöhemmin johtava Ahokkalan Sahan ja KAHA Oy:n konkursseihin.
Rossin oli kuitenkin toistaiseksi nieltävä katkeruutensa, sillä hänen asemansa Ahokkalan Saha Oy:n toimitusjohtajana ei vuosina 1986-1987 ollut vahva, eikä hänellä ollut mitään erityistä pankin tukea takanaan. Päinvastoin kesällä 1986 eräillä illallisilla SKOPin edustaja Peter Formel julkisesti haukkui Rossin epäpäteväksi niin voimallisin sanakääntein, että muut SKOPin edustajat, Marti Koivu ja Kari Vuono suorastaan joutuivat häntä tyynnyttelemään.
Rossi jatkaa toimitusjohtajana
Harjasteiden ja Rossin hiljalleen viilenevät välit eivät heti johtaneet käytännön seuraamuksiin. Harjasteet tyytyivät Rossin palvelukseen sahan toimitusjohtajana, koska hänestä ei näyttänyt suoranaista haittaakaan olevan, ja koska hänen odotettiin joka tapauksessa piakkoin jäävän eläkkeelle. Sitä paitsi kaikki sellaiset yhtäkkiset eleet, kuten vaatimukset toimitusjohtajan vaihdoksesta, olisi pankissa helposti tulkittu levottomuutta herättävinä signaaleina, ja tällaisia luonnollisesti yritettiin kaikin tavoin välttää.
Vaikka omistajien ja toimitusjohtajan välit päältäpäin katsoen olivat kunnossa, pinnan alla väreilevä kireys pulpahti kuitenkin ajoittain pintaan. Kesällä 1987 esimerkiksi ilmeni jälleen hankausta Lauri Harjasteen ja Visa Rossin kesken. Henry Harjasteen lähdettyä kesälomalle pyysi Lauri Harjaste toista poikaansa Osmo Harjastetta toimimaan väliaikaisesti hänen tehtävissään. Kuultuaan Osmon tulosta toimistoon Rossi suuttui ja uhkasi erota, ellei hän yksin saa päättää ketä sahalle otetaan töihin ja ketä ei. Tilanne laukesi, kun Rossille selitettiin, että taloustieteen opintojaan viimeistelevä Osmo oli pyydetty lähinnä tutustumaan sahan vientisihteerin tehtäviin, kun sopiva tilaisuus ilmaantui, eikä niinkään palkattu kyseistä tointa hoitamaan.
Nyt kuitenkin viimeistään osoittautui, että Rossi on mies, joka ei salli tontilleen astuttavan. Tästä hänen ominaisuudestaan oli Lauri Harjastetta jo aiemmin varoitettukin. Yhtiön omistajien kannalta alkoi joka tapauksessa vähitellen tuntua yhä toivottavammalta eroon pääseminen Rossista joko eläkkeelle lähdön tai jonkin muun järjestelyn kautta. Tälle toiveelle toi lisäpontta sekin, että syksyllä 1987 oli alkanut liikkua huhuja Rossin ja eräiden muiden vallankaappaussuunnitelmista.
Hoviniemen talo konkurssitalvena.
Loppuvuonna 1987 todettiin sahan kotimaan myynti jälleen kerran epätyydyttävästi hoidetuksi. Kiertävästä myyntimiehestä aiheutuneet palkka- ym. kulut tuntuivat liian suurilta saavutettuihin tuloksiin nähden. Lisäksi tämän ei katsottu riittävästi raportoivan myyntityötään ja myyntimatkojaan yhtiön hallitukselle.
Lauri Harjaste vaati kotimaanmyyjän irtisanottavaksi. Asia ei miellyttänyt Visa Rossia, jolla oli läheiset suhteet kyseiseen myyjään ja joka piti tätä eräänlaisena luottomiehenään. Rossi ei kuitenkaan saanut mielipiteilleen mistään tukea ja joutui taipumaan. Myyntimies irtisanottiin.
Hukkuva Rossi tarttuu oljenkorteen
Rossin asema Ahokkalan Saha Oy:n toimitusjohtajana ei ollut erityisen vahva vuoden 1987 lopussa, minkä seikan osoittaa sekin, ettei hän saanut pidettyä suosimaansa kotimaanmyyjää yhtiön palveluksessa. Näihin aikoihin SKOPissa kuitenkin tapahtui henkilövaihdos, joka tuli myöhemmin merkitsemään Ahokkalan Sahan ja sen omistajaperheen taloudellista tuhoa. Pankin yritysrahoitusosastossa Ahokkalan Sahan asioita ryhtyi hoitamaan uusi mies, Mikael Luopio.
Luopio oli noin 30-vuotias puhdasverinen juppikulttuurin edustaja, joka oli noussut vauhdilla SKOPin sisäisessä hierarkiassa, mutta jonka käsitys pankin ulkopuolisesta elämästä oli yksipuolinen ja jopa lapsellinen. Hän oli täysin omaksunut 80-luvulla vallinneen etiikan, jonka mukaan liike-elämä on pelkkää viidakon lakien mukaan käytävää taistelua vallasta. Tässä taistelussa vain heikot ja häviäjät antavat moraalin tai tunteiden vaikuttaa päätöksiinsä. Voittajat ja menestyjät sen sijaan säälittä toteuttavat yrityskaappauksia tai nurkanvaltauksia ja ottavat sen mikä heille vahvemman oikeuden mukaan kuuluukin. Se mitä näiden operaatioiden kohteina oleville ihmisille tapahtuu on täysin merkityksetöntä. Eihän viidakon villi petokaan mieti miltä saaliista tuntuu.
Ahokkalan Sahan omistajat eivät osanneet kiinnittää SKOPin yritysrahoitusosaston johdossa tapahtuneeseen henkilövaihdokseen erityisempää huomiota, sillä olivathan SKOPissa sahan asioita hoitaneet miehet vaihtuneet tuon tuostakin. Visa Rossi sen sijaan tarttui uuden miehen tuomaan tilaisuuteen kuin hukkuva oljenkorteen. Tässä tulisi olemaan väline hänen kostonsa toteuttamiseen.
Rossin kosto alkaa
Ulkomaankaupassa kärsimiensä nöyryytysten jälkeen Rossin toimia saneli sairaalloiseksi yltynyt viha ja kauna Lauri Harjastetta kohtaan. Rossi janosi kostoa, eikä mikään muu kuin Harjasteen ja hänen perheensä täydellinen taloudellinen tuhoaminen olisi riittävä kosto. Suunnitelmiaan edistääkseen Rossi alkoi Harjasteille kertomatta pitää salaa yhteyttä SKOPin edustajiin. Aikaisemmin pankin ja Ahokkalan Sahan välisissä neuvotteluissa sahaa oli edustanut yhtiöiden omistaja Lauri Harjaste.
Rossin taktiikkana oli henkilökohtainen ystävystyminen niiden SKOPin johtajien kanssa, jotka hoitivat Ahokkalan Sahan asioita. Vähitellen tämä onnistuikin. Rossi hankkiutui luottamuksellisiin suhteisiin saha-asioista mitään tietämättömän pankinjohtajan, Mikael Luopion kanssa. Luopio oli avainasemassa Ahokkalan Sahan kohtaloa ratkaistaessa. Lauri Harjaste, joka sentään oli vielä Rossin virallinen työnantaja, ei tiennyt näistä yhteydenotoista mitään. Silloin tällöin hän havaitsi Rossin tekemiä matkalaskuja sekä helsinkiläisten hotellien laskuja. Rossi ei kuitenkaan matkojensa tarkoitusta - ainakaan rehellisesti - kertonut.
Mikael Luopio oli Rossin kannalta erinomaisen hyvä käännytettävä. Nuoruutensa ja kokemattomuutensa johdosta Luopio helposti omaksui vanhan ja kokeneen sahamiehen kertomukset Harjasteiden holtittomasta rahankäytöstä, kehnoista ulkomaankaupoista, perheen suosimisesta ynnä muista ceausescumaisuuksista. Lauri Harjasteen itsevarma ja ylioptimistinen käytös mahdollisesti myös ärsytti Luopiota, joka olisi odottanut Harjasteen asemassa olevan miehen vähintään kerjäävän polvillaan armoa. Pankissa oletettiin lisäksi Lauri Harjasteen salaa siirtäneen Ahokkalan Sahan englantilaisen tytäryhtiön kautta varoja itselleen - tällaistahan on tapahtunut ulkomaankauppaa käyvien yhtiöiden keskuudessa.
Lauri Harjaste oli jatkuvassa yhteydessä helsinkiläiseen pääkonsuli Ralf Finneborgiin, jota pidettiin eräänä maamme parhaimmista liikejuristeista. Tältä hän sai ohjeita siitä, miten pankin suhteen pitää missäkin tilanteessa menetellä. Finneborg mm. sanoi, että niin kauan kuin sahateollisuudella Suomessa menee huonosti, Harjasteilla ei ole mitään pelättävää. Pankki ei aseta Ahokkalan Sahaa konkurssiin, koska sahakuolemien ollessa kiivaimmillaan lopetetulla sahalla ei ole kuin romuarvo. Sen sijaan heti kun sahoilla alkaa mennä paremmin, on konkurssin vaara olemassa, sillä silloin sahoilla jälleen on arvoa, ja pankki voi toivoa hyötyvänsä itselleen saamastaan sahasta muutoinkin kuin romunostajien kautta. Pääkonsulin ennustus toteutui kirjaimellisesti.
