Vuonna 1987 perustettiin erityinen sahan kehittämisryhmä, johon kuului omistajien, johdon, työntekijöiden ja kunnan edustajia. Kehittämisryhmässä käsiteltiin ideoita sahan talouden tehostamiseksi, ja sen toiminta osoittautui hyödylliseksi. Aloite tällaisen kehittämisryhmän perustamisesta oli tullut kunnan taholta.
Kevättalvella 1988 Taipalsaaren kunnanjohtaja ja kunnaninsinööri kutsuivat Lauri Harjasteen kuntaan neuvottelemaan. Keskustelun aiheena oli Rossin asema. Kunnan edustajien mielestä Harjasteen piti ottaa pankissa esille Rossin korvaaminen uudella miehellä. Tätä pankille tehtävää esitystä he myös lupasivat henkilökohtaisesti tukea. Heidän mielestään Rossi ei enää ollut tehtäviensä tasalla. Asia oli tullut heille vähitellen selväksi heidän toimiessaan kunnan edustajina sahan toimintaa tukevassa kehittämisryhmässä. Lauri Harjaste lupasi ottaa Rossin kysymyksen esille seuraavassa pankkitapaamisessa.
Lauri ja Jarno Harjaste lähtivät vartavasten Helsinkiin pankin edustajia tapaamaan. Kertoessaan kunnan edustajien kannasta ja esittäessään omanakin mielipiteenään Rossin korvaamista uudella miehellä, he saivat Luopiolta vastauksen, että Rossi nauttii pankin täyttä luottamusta, ja pankki haluaa Rossin jatkavan tehtävässään. Varsin lyhyessä ajassa Rossi siis oli onnistunut saamaan pankin miehet puolelleen. Tilanne oli Harjasteiden kannalta kiusallinen. Rossi toimi selvästikin heidän etujensa vastaisesti, eikä heillä kuitenkaan ollut mahdollisuutta valita tilalle uutta miestä. Oli vain katsottava ja odotettava.
Muutkin kuin Taipalsaaren kunnan edustajat kiinnittivät huomiota Rossin kyvyttömyyteen. Näin tapahtui esimerkiksi eräässä SKOPissa käydyssä neuvottelussa jossa pankin edustajien ohella oli mukana Lauri Harjaste, Ralf Finneborg ja Visa Rossi. Käydyissä neuvotteluissa Rossi osoittaen muitakin höperyyden oireita sekoili laskelmissaan niin pahasti, että Finneborg neuvottelutauolla kehotti Lauri Harjastetta ehdottamaan pankille toimitusjohtajan vaihtamista kyvykkäämpään.
Harjasteiden esittämät erottamistoiveet menivät pankin kautta luonnollisesti Rossin tietoon ja vaikuttivat häneen kuten punainen vaate härkään. Tästä lähtien Ahokkalan Sahan tuhoaminen oli entistä enemmän Rossin elämää ohjaava päämäärä, johon hän keinolla millä hyvänsä pyrki.
Vaikeudet kasautuvat
Yleensä talvet ovat sahauksen kannalta hankalia, sillä jäiset puut ovat hitaita sahata. Mitä kovempia ovat pakkaset, sitä pienemmiksi jäävät sahausmäärät. Talvi 1987-88 oli leuto, ja siis sahauksen kannalta erinomainen. Ahokkalan Sahan sahaustulos jäi kuitenkin heikoksi, sillä kehäsahan uudessa laudanohjaimessa oli pieni mutta helposti ja halvalla korjattavissa oleva linjausvika, joka aiheutti jatkuvia keskeytyksiä ja hidasteluja sahaukseen. Lauri Harjaste olisi halunnut, että viallisen laitteen paikalle olisi tilapäisesti vaihdettu entinen toimiva laite, jotta sahan toiminta ei tällaisen pienen seikan takia olisi vaarantunut. Vaihtotyö olisi voitu tehdä yhden viikonlopun aikana. Tällaiseen työhön ei kuitenkaan ryhdytty, vaan huonosti toimivaa laudanohjainta yritettiin korjata kerta toisensa jälkeen siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tilanne sahalla alkoi kiristyä lähes riidan asteelle kunkin esittäessä omia mielipiteitään ja korjausehdotuksiaan. Työntekijätkin yhtyivät Harjasteen näkemykseen epäkuntoisen laitteen poistamisesta, jotta sahaaminen saataisiin täyteen käyntiin. Toimitusjohtaja Rossi antoi kuitenkin kiistelyn jatkua ja epäkohdan pysyä korjaamattomana, sillä tällainen asiantila luonnollisesti parhaiten palveli hänen pohjimmaisia tavoitteitaan. Harjaste ei pystynyt antamaan Rossin ohitse määräystä viallisen laitteen uusimisesta, vaikka se olisikin ollut varma keino ongelman poistamiseksi ja sahan tuloksen parantamiseksi.
Myös KAHA Oy:n toimintaa haittasivat tekniset ongelmat. Lauri Harjaste oli ostanut Kotkasta edullisesti käytetyn mikroaaltoliimauslaitteen, jolla lautoja voitiin Karjala levyiksi. Laitteen piti olla ratkaisevan tärkeä KAHAn tuotannon suuntaamisessa kannattavammalle alueelle. Liimatuotteille oli kovaa kysyntää, ja niistä saatava hinta oli hyvä. Liimauslaitetta vain ei saatu toimimaan. Vaikka laitteen asentamisella olisi ollut kova kiire, tapahtui kaikki kuin hidastetussa filmissä. Lisäksi tehtiin virheitä, ja jo kerran tehtyjä asennuksia jouduttiin purkamaan. Lauri Harjaste ei pystynyt Rossin ohitse antamaan määräystä asennusten jouduttamisesta, ja Rossi tuskin edes kävi KAHA Oy:ssä, puhumattakaan, että hänellä olisi ollut mitään intressiä yhtiön kannattavuuden kohentamiseksi. KAHA Oy oli Lauri Harjasteen idea, ja sen osoittaminen huonoksi sopi mitä parhaiten Rossin suunnitelmiin. Asennuksia tehtiinkin silloin kuin joudettiin, ja niitä teki kuka sattui joutamaan. Kun KAHA Oy lopulta meni konkurssiin, oli liimauslaite ollut asenteilla jo kokonaisen vuoden, ja vieläkin se oli vasta koekäyttövaiheessa.
Eräs työpiste
Visa Rossin viha Lauri Harjastetta kohtaan alkoi saada yhä näkyvämpiä muotoja. Konkurssia edeltäneen puolen vuoden aikana hän, joitakin pakollisia kokouksia lukuun ottamatta, oli tuskin lainkaan puheväleissä Harjasteen kanssa, ja muutenkin hän kartteli tätä niin paljon kuin mahdollista.
Tilanne pankin kanssa jatkui kuten ennenkin, kireänä. Pankki vaati Lauri Harjastetta luovuttamaan Ahokkalan Saha Oy:n ja KAHA Oy:n osakkeet pankin haltuun lainojen vakuutena. Harjasteen neuvonantajana toiminut juristi kielsi tämän ehdottomasti, sillä hänen mukaansa seuraava askel, jonka pankki välittömästi ottaisi, olisi lainojen takaisinmaksun vaatiminen. Kun Harjaste ei tähän pystyisi, siirtyisi omistusoikeus osakkeisiin pankille - mutta vastuu veloista jäisi yhä Harjasteelle. Pankki oli ilmoittanut vuoden 1988 toukokuun jonkinlaiseksi takarajaksi, jolloin se odottaa tietyn velkasumman maksamista. Toukokuu kuitenkin meni, eikä mitään tapahtunut. Juristin avulla pankin kanssa päästiin sellaiseen kompromissiin, että Harjaste luovutti yhtiöiden osakkeet juristin haltuun, josta ne voitaisiin siirtää eteenpäin vain sekä pankin että Harjasteen yhteisellä suostumuksella.
Elokuussa 1988 kuoli Lauri Harjasteen äiti Laina Harjaste 84 vuoden ikäisenä. Hän oli toinen Ahokkalan Sahan perustajista, ja oli toiminut yhtiön palveluksessa aina siihen saakka kunnes täytti 80 vuotta.
Pankki tekee konkurssipäätöksen
Vaikka pankilla kenties jo vuosien ajan oli ollut periaatepäätös Ahokkalan Saha Oy:n ja KAHA Oy:n asettamisesta konkurssiin, kunhan sopiva aika koittaa, luultavasti vasta Laina Harjasteen kuolema poisti viimeisetkin pidäkkeet tältä toimenpiteeltä. Sahateollisuuden kehitys oli hiljalleen kääntynyt parempaan suuntaan, ja todellinen nousukausi oli vasta tulossa. Nyt oli sopiva aika jos koskaan. Pankki teki siis lopullisen konkurssipäätöksen ja asetti aikarajaksi noin puoli vuotta.
Pankin politiikka jatkui tiukkana. Jo aikaisemmista syksyistä tuttuun tapaan pankki syksyllä 1988 tehosti vaatimustensa läpimenoa keskeyttämällä sahalta tukkien saannin. Tunnelma oli tällöin äärimmäisen hermostunut, mutta työ jatkui sahalla erilaisia korjauksia tehden. Ja jälleen, kuten aikaisemminkin, päästiin pankin kanssa sopuun, jonka oli määrä taata toiminnan jatkuminen ja tukkien saanti jatkossa.
Pankin harjoittama tiukka tukkipolitiikka oli sen itsensäkin kannalta huonoa. Järkevä sahaaminen edellyttää nimittäin edes jonkin kokoista tukkivarastoa, jotta kutakin laatua ja mittaa voitaisiin sahata ainakin luonnollisten taukojen välinen aika. Kun tukkikokoa vaihdetaan, joudutaan sahojen terät asettelemaan uudelleen. Jos varasto on olematon, joudutaan terien asetteita vaihtamaan vähän väliä, ja tästä aiheutuu ylimääräisiä taukoja sahaukseen (normaalisti vaihdot tehdään aamuisin, ruokatunneilla, vuorojen vaihtuessa jne.). Asiasta puhuttiin pankille vuodesta toiseen, mutta pankki ei suostunut tukkivarastojen kasvattamiseen huonontaen siten sahan tulosta.
Raiskasten raportti
Elokuun lopulla 1988 Lauri Harjaste sai tietää, että arvostettu, valtakunnallista huomiota sahojen tilaa käsittelevillä kirjoituksillaan saanut professori Väinö Raiskanen oli lupautunut perehtymään Ahokkalan Sahan tilanteeseen. Häneltä oli odotettavissa lausunto, jonka pohjalta sahatoimintaa voitaisiin kehittää.
Lauri Harjaste oli hyvin innostunut Raiskasen vierailusta ja uskoi sen auttavan sahan tilannetta myös pankin suuntaan. Nythän pankki vihdoin saisi puolueetonta ja luotettavaa tietoa Ahokkalan Sahan olosuhteista, ja tämä tieto mitä todennäköisimmin olisi sahan tulevaisuuden kannalta myönteistä. Harjasteen arvostus ja luottamus professori Raiskasta kohtaan oli suuri.
Raiskasia saapui kaksi. Isä ja poika. Isän maine oli kiistaton, mutta hänen pojastaan Jarista liikkui sahamiespiireissä hieman arveluttavaa tietoa. Jari Raiskanen oli mukana kotkalaisessa Eagle-Wood puutavara-agentuurissa, jonka maine ei ollut parhaimpia. Ahokkalan Sahan kanssa Eagle-Wood ei kuitenkaan koskaan ollut käynyt kauppaa, joten yhtiöstä ei ollut minkäänlaisia henkilökohtaisia kokemuksia. Raiskasten vierailua isännöi suurimmaksi osaksi Visa Rossi, ja Lauri Harjastetta Raiskaset tapasivat vain vähän ja tällöinkin lähinnä yleisten kahvipöytäkeskustelujen merkeissä.
Muutama päivä Raiskasten vierailun jälkeen sahalle saapui telefax, jossa oli Raiskasten laatima noin parin sivun mittainen tiivistelmä Ahokkalan Sahan tilanteesta. Raportti noudatteli suunnilleen samaa linjaa kuin Vesa Haapalaisen arvostetun Baltest -yhtiön tekemä selvitys tammikuussa 1988. Raportissa todettiin sahan sijaitsevan hyvällä paikalla, jossa tukkihuolto, satamayhteydet ynnä muut tekijät huomioiden kannattaa jatkossakin harjoittaa sahaustoimintaa. Raportissa todettiin lisäksi, että suurimpia ongelmia sahan toiminnassa on jatkuva rahoituksesta johtuva tukkipula, joka estää tehokkaan ja järkevän sahauksen huonontaen siten sahan tulosta. Kaikkiaankin Raiskasten raportti antoi varsin valoisan kuvan Ahokkalan Sahan mahdollisuuksista, kunhan tukkikysymys saataisiin ratkaistua.
Lauri Harjaste oli hyvin tyytyväinen saapuneeseen telefaxiin ja jakeli siitä innokkaasti kopioita. Vaihteeksi asiat näyttivät hyviltä. Raiskasen arvovalta takaisi sen, että pankki vihdoin joustaisi tukkipolitiikassaan, ja saha saataisiin kunnolla toimimaan. Kun vielä sahatavaran maailmanmarkkinahinnat olivat nousussa, ja yleinen nousukausi muutenkin alkamassa, miksi ei Ahokkalan Sahakin vihdoin voisi alkaa kannattaa? Paljon pahempia aikojahan oli takana, ja niistäkin oli selvitty.
Raiskasten raportin tuottama ilo jäi lyhytaikaiseksi. Noin viikon kuluttua telefaxilla saapuneen raportin jälkeen Rossi yllättäen kävi jättämässä Harjasteen pöydälle uuden Raiskasten laatiman kirjelmän, joka oli edellistä pitempi ja seikkaperäisempi, ja oli ilmeisesti tarkoitettu lopulliseksi pankille esitettäväksi dokumentiksi.
Uusi raportti oli hämmästyttävä. Siinä erittäin jyrkästi moitittiin Ahokkalan Sahan harjoittamaa ulkomaankauppaa, ja erityisesti ulkomaankaupasta vastannutta henkilöä eli Lauri Harjastetta. Monien muiden negatiivisten asioiden lisäksi raportissa väitettiin Ahokkalan Sahan myyneen sahatavaraa Englantiin alihinnalla. Myös Burnhill & Sam agenttiliikkeen käyttöä Englannin kaupoissa arvosteltiin.
Lauri Harjaste oli uuden tilanteen johdosta tyrmistynyt. Hänestä tuntui käsittämättömältä, että Raiskasen kaltainen arvostettu tiedemies yleensä edes voisi antaa minkäänlaista raporttia jonkin ihmisen toimista ensin keskustelematta perin pohjin tämän kanssa ja kuulematta tämän mielipiteitä. Raiskanenhan näytti Harjastetta arvostellessaan nojautuneen yksinomaan Rossilta saamiinsa tietoihin, jotka luonnollisesti olivat kaikkea muuta kuin puolueettomia.
Yksi asia raportissa herätti epäilyksiä. Professori-isän nimi oli raportissa vain koneella kirjoitettuna, kun taas nuoremman Raiskasen nimi oli kirjoitettu sekä koneella että käsin. Kun laatii paperin, jonka avulla ihmisten elämäntyö tuhotaan, eikö se sentään pitäisi vaivautua allekirjoittamaan? Edellyttäen tietenkin, että on nähnyt kyseisen paperin.
Rossille uusi raportti tietysti oli kuin lahja taivaasta. Sen avulla hän sai nyt tilaisuuden kostaa Harjasteelle juuri sillä alueella, jolla hän itse kolmisen vuotta sitten oli kokenut tulleensa nöyryytetyksi. Mutta tämä oli vasta Suuren Koston esivalmistelua.
Kymmeniä vuosia ulkomaankauppaa harjoittaneena Lauri Harjaste tietysti otti häneen kohdistetun kritiikin erittäin raskaasti, varsinkin kun tajusi sen syntyneen myrkyllisen propagandistisessa ilmapiirissä, jossa Rossin ja Luopion Raiskaselle antama informaatio on ollut niin negatiivista kuin mahdollista.
Raiskaset kuittasivat muutaman sivun mittaisesta raportistaan 40 000 markkaa, ja heille lienee ollut yhdentekevää, mitkä olivat raportin tilanneiden pankkimiesten motiivit ja millaisiin tarkoituksiin raporttia käytettiin. Joku toinen tiedemies olisi ehkä miettinyt myös moraaliselta kannalta, mitä seurauksia voi olla sillä, että moittii pankille annettavassa lausunnossa estottomasti velkaisen yrityksen omistajaa.
Puolustautumisella ei ollut mitään merkitystä
Lauri Harjaste ryhtyi tietysti puolustautumaan aiheettomiksi katsomiaan syytöksiä vastaan, ja koska Raiskasten raportti uhkasi myös Burnhill & Simiä, kertoi hän siitä ystävälleen Casper Samille. Sam lähetti Harjasteelle nipun valokopioita agentuurinsa kautta kulkeneista muiden myyjien kauppasopimuksista. Niistä kävi kiistatta ilmi, että Ahokkalan Sahan hinnat olivat olleet keskimäärin paremmat kuin muiden suomalaisten viejien vastaavasta tavarasta saamat hinnat. Lauri Harjaste otti myös yhteyttä eräiden tunnettujen suomalaisten sahatavarayritysten ulkomaankaupasta vastaaviin henkilöihin, esitti heille sopimusdokumentit ja pyysi heidän kommenttiaan Ahokkalan Sahan ulkomaankaupasta. Kommentit eivät luonnollisestikaan voineet olla muuta kuin hyviä. Kenenkään mielestä saha ei ollut myynyt tavaraa Englantiin alihintoihin vaan pikemminkin keskimääräistä paremmilla hinnoilla.
Noin pari viikkoa Raiskasten raportin ilmestymisen jälkeen Lauri Harjaste kutsuttiin pankkiin neuvottelemaan. Mikael Luopiolla oli jälleen lista vaatimuksia. Oudoin näistä oli vaatimus Henry Harjasteen erottamiseen Ahokkalan Saha Oy:n palveluksesta. Yksikään pankin miehistä ei ollut koskaan tavannut Henry Harjastetta tai muutenkaan ollut häneen missään yhteydessä. Hän oli kaikkein pienintä palkkaa saava toimihenkilö Ahokkalan Sahan palveluksessa ja muutenkin täysin merkityksetön pankin kannalta. Tuntui siis käsittämättömältä, että SKOP vaati häntä eroamaan; eihän nimittäin ollut tiedossa, että hänen erottamisensa olisi konkurssin valmistelua, jossa yksi Harjaste haluttiin yhtiöstä pois jo ennakolta. Itse erottaminen tapahtui ilman irtisanomisaikaa. Eräänä aamuna Henry Harjasteen pöydälle vain ilmestyi lopputililappu ja työtodistus, jossa mainittiin hänen irtisanoutuneen omasta tahdostaan kyseisestä päivästä lukien.
Raiskasten raportti ja sitä seuranneet SKOPin tiukat vaatimukset herättivät luonnollisesti keskustelua myös sahan työntekijöiden keskuudessa. He halusivat tukea Lauri Harjastetta ja laativat yhteisen kirjelmän, jossa he jyrkin sanoin tuomitsivat Visa Rossin toiminnan ja totesivat hänen olevan tarpeeton mies Ahokkalan Sahalle. Kokonaisuudessaan lausunto kuului seuraavasti:
Ahokkalan Sahan johtokunnan puheenjohtajalle Johtaja Lauri Harjasteelle
tiedote
Me Ahokkalan sahan työntekijät olemme huolestuneita olevista työpaikoista.
Koska jatkuva raaka-ainepula vaivaa sahan täysitehoista toimintaa. Tämä tilanne ei voi jatkua.
Me sahan työntekijät katsomme yksimielisesti, että sahan nykyinen toimitusjohtaja on kykenemätön hoitamaan sahan toimitusjohtajan tehtävää, koska hän pakoilee vastuuta.
Kevään palkkaneuvottelujen yhteydessä tämä käsitys vahvistui, koska valmis neuvottelutulos yön jälkeen ei ollutkaan enää voimassa. Johtajan sanaan ei voi luottaa.
Viime talven sahaus meni huonosti, vaikka talvi oli poikkeuksellisen lauha.
Elokuun lopulla pääluottamusmies Kananen kävi johtajan puheilla tiedustelemassa, onko tilanne taloudellisesti huono, niin vastaus oli, että tilapäinen ei aihetta huoleen. Mutta tilanne on tänä päivänä aivan sama.
Me esitämme, että Visa Rossi on yhtiölle tarpeeton ja vain kuluja aiheuttava.
Tähän yhtyy myös Masa Kivelän Ahokkalan sahalla toimivat kuljettajat.
Sahan työntekijöiden puolesta
kunnioittaen
Markku Lievonen
Edellä mainittu kirjelmä päätyi niin kunnan kuin SKOPinkin tietoon. Pankin kantaa se ei miksikään muuttanut, mutta Visa Rossin viha arvattavasti kasvoi kirjelmän johdosta äärimmilleen. Mikäli työntekijät yleensä koskaan olivat merkinneet hänelle mitään, ainakaan tämän jälkeen hän ei liene välittänyt siitä, että hänen Lauri Harjasteelle suunnattu kostonsa tulisi työpaikan menettämisen muodossa kohdistumaan myös moniin työntekijöihin.
Työntekijöiden antamalla tuella sen enempää kuin Harjasteen omalla taistelulla maineensa palauttamiseksi ei ollut mitään merkitystä. Pankki vetosi Raiskasten raporttiin ja vaati Lauri Harjastetta luopumaan sahan ulkomaankaupan hoidosta. Tarkkaa luopumisajankohtaa ei asetettu, vaan todettiin ainoastaan, että Harjaste hiljalleen siirtyy syrjään, ja hänen tilalleen ulkomaankauppaa hoitamaan valitaan joku toinen. Myöskään agentin vaihtamiselle ei asetettu mitään tarkkaa aikarajaa. Jälkeenpäin onkin ymmärrettävää, miksi pankki ei enää tässä vaiheessa, loppusyksyllä 1988, ollut kiinnostunut aikataulujen laadinnasta. Pankissahan oli jo valmiiksi päätettynä yksi päivämäärä, joka tekisi muiden miettimisen tarpeettomaksi - konkurssipäivämäärä.
Tilanteen SKOPin kanssa yhä vain kärjistyessä Harjasteet saivat eri lähteistä tietoja, että Rossi edelleen kävi omia yksityisiä neuvottelujaan pankin edustajien kanssa. Ollessaan syyskuussa 1988 kunnanjohtaja Esko Karjalaisen (joka tuolloin oli Ahokkalan Saha Oy:n tilintarkastaja) kanssa Kehitysaluerahastossa Lauri Harjaste kertoi asiasta aluejohtaja Arto Rummakolle. Tämä kehotti Harjastetta pitämään yhtiön hallituksen kokouksen, jossa toimitusjohtaja osakeyhtiölain mukaisesti velvoitettaisiin selvittämään yhtiön omistajille tekemisensä ja erityisesti salaiset neuvottelunsa pankin kanssa. Kokous pidettiin, ja mainittu selvitys Rossilta vaadittiin. Rossi kuitenkin välittömästi kokouksen jälkeen soitti Luopiolle, joka puolestaan soitti Lauri Harjasteelle ja vaati kokouksen mitätöimistä. Luopion mahtipontisesti uhkaillessa, että hänellä on kaikki valta maan päällä päättää sahan kohtalosta, Harjasteiden ei auttanut muuta kuin repiä jo laadittu kokouspöytäkirja.
Osakeyhtiölain mukaan toimitusjohtaja on vastuussa yhtiön hallitukselle. Ahokkalan Sahan tapauksessa yhtiön hallituksella ei ollut enää mitään kontrollia toimitusjohtajaansa nähden. Toimitusjohtaja sai rauhassa keskittyä tuhoamaan yhtiön!
Tilanne oli mieletön. Sahan osakkeenomistajat olivat vaatineet Rossin eroa, Ahokkalan Sahan ja KAHAn työntekijät olivat vaatineet Rossin eroa, kunnan ylin johto sekä huipputason yritysjuristi olivat esittäneet Rossin eroa. Silti Rossi sai rauhassa käydä Harjasteiden vastaista tuhoamistaisteluaan pankin täyttä tukea nauttien.
Kiinassa valtio lähettää teloitetun omaisille laskun luodista, jota ampumisessa on käytetty. Suomessa SKOP tekee samoin. Sahan palkkalistoilla pankin pakottamana pidetty Visa Rossi on se Harjasteet tuhonnut luoti, jonka hinta - lähes pari miljoonaa markkaa palkkoina ym. kuluina - on osana Lauri Harjasteen lopullisessa velkasaldossa.
Raiskasten raportin todellinen tarkoitus
Harjasteet olivat luulleet, että Raiskasten raportti palvelisi Ahokkalan Sahaa ja saisi pankin päättäjät näkemään, että saha on elinkelpoinen, kunhan järjettömän tiukkaa tukkirahoitusta helpotetaan. Mikael Luopion motiivit raportin pyytämiseen olivat kuitenkin aivan muut kuin Ahokkalan Sahan auttaminen. Raportti oli Mikael Luopiolle tarpeen nimenomaan Ahokkalan Sahan tuhoamisessa.
Vaikka Luopiolla omien sanojensa mukaan oli kaikki valta maan päällä Ahokkalan Sahan asioista päättämiseen, oli hänenkin ilmeisesti perusteltava tekonsa pankin ylimmälle johdolle, varsinkin jos oli kyseessä kymmenien miljoonien markkojen luottotappiot aiheuttava konkurssi. Luopio siis tarvitsi ulkopuolisten asiantuntijoiden laatiman raportin osoittaakseen pankin ylimmälle johdolle, että Ahokkalan Saha sinänsä on teknillisesti hyvä laitos, jonka toimintaa kannattaa jatkaa, kunhan sen omistajat on konkurssin kautta ensin vaihdettu.
Raiskasten raportin ilmestyttyä Ahokkalan Sahan konttoripäällikkö Jarno Harjaste, jolla samaan ikäluokkaan kuuluvana oli kohtalaisen välitön suhde Luopioon, kysyikin tältä suoraan, eikö raportti ollut hieman tarkoitushakuinen. Luopio oli ikätoverilleen rehellinen ja myönsi tämän.
Kaikki jatkuu kuten ennenkin
Ulkomaankauppa hoitui pääasiassa omalla painollaan. Henry Harjasteen jälkeen sahalle ei ollut valittu uutta vientisihteeriä. Jarno Harjaste ja KAHAlla työskentelevä Pirjo Paasonen tekivät sahan vientisihteerille kuuluvia töitä milloin muilta töiltään ehtivät. Lauri Harjaste tarkasti saapuneet telexit ja teki yhä joitakin kauppoja ulkomaille. Kaupankäynti tuohon aikaan vuodesta oli melko hiljaista. Suurille ostajille oli olemassa pitkäaikaiset sopimukset, joiden mukaan tavaroita toimitettiin. Vaikka yleistilanne olikin jatkuvasti uhkaava ja hieman apea, minkään konkurssitunnelmien vallassa ei suinkaan eletty.
Tässä vaiheessa, loppuvuonna 1988, sahan asioiden seurantaryhmä alkoi olla kiusallinen Rossin ja hänen kanssaan konkurssia suunnitelevan Mikael Luopion kannalta. Niinpä Rossi yhtiön omistajille ja hallitukselle mitään puhumatta sopi kunnan edustajien kanssa seurantaryhmän lakkauttamisesta. Lakkauttamisen syyksi kunnanhallituksen pöytäkirja 9.12.1988 mainitsee sahan johdolta tulleen esityksen ja sen, että sahalla menee jo niin hyvin, että seurantaryhmää ei enää tarvita.
Uusi myyntimies - tuleva omistaja
Luopion syyskuussa esittämän vaatimuslistan mukaisesti sahalle päätettiin 31.11.1988 pidetyssä yhtiön hallituksen kokouksessa hakea uutta vientijohtajaa. Lehti-ilmoitusten johdosta tuli muutamia hakemuksia. Ketään hakijoista ei kuitenkaan valittu. Ilmoittelu olikin ollut pelkkää hämäystä, sillä Mikael Luopiolla oli jo valmiina oma ulkopuolinen ehdokkaansa, Ossi Ruttonen.
Esittäessään Ruttosta uudeksi vientijohtajaksi Luopio tuli tokaisseeksi Jarno Harjasteelle tämän valinnan olevan hyvin ikävä asia Harjasteiden kannalta. Tuolloin Luopion lausunto tuntui oudolta, mutta selvisi viimeistään paria kuukautta myöhemmin konkurssin tapahduttua. Ruttosta ei ollutkaan tarkoitettu Ahokkalan Sahan vientijohtajaksi vaan konkurssin jälkeen perustettavan uuden yhtiön toimitusjohtajaksi. Tämän seikan puolesta puhuu myös Ruttosen ja SKOPin tekemä keskinäinen sopimus, jossa Ruttoselle taataan puolen vuoden palkka yhtiön konkurssin tai omistajanvaihdoksen yhteydessä. Sopimus osoittaa, että Ruttosen todellinen työnantaja oli SKOP, ei Ahokkalan Saha Oy. Harjasteet eivät edes tienneet tällaisesta sopimuksesta.
Vuodenvaihteen lehti-ilmoituksissa siis haettiin ulkomaanmyynnistä vastaavaa henkilöä Ahokkalan Saha Oy:n palvelukseen. Ilmoituksessa luvattiin uudelle tulokkaalle mahdollisuus myöhemmin siirtyä koko yhtiön johtajaksi aikaisemman johtajan siirtyessä eläkkeelle. Tällainen tietysti herätti kiinnostusta. Eräs paikkaa hakeneista oli Ossi Ruttosen esimies. Miksi Luopio kuitenkin päätyi Ruttoseen?
Kaiken sen jälkeen mitä myöhemmin tapahtui on helppo tajuta, että aivan tavanomaiset kriteerit eivät tulleet kyseeseen Luopion miettiessä uutta miestä konkurssinjälkeisen sahan johtajaksi. Luopio tarvitsi aisaparikseen miehen, joka edusti samaa modernia liike-elämän näkemystä kuin hän itsekin. Miehen piti olla kunnianhimoinen, häikäilemätön ja brutaalin tunteeton. Hänellä ei saanut olla moraalisia kahleita. Hänen piti olla valmis mihin vain. Onnekseen Luopio tunsi tällaisen miehen.
Ossi Ruttonen oli tunnettua sahasukua. Hänen isänsä johtama Karpio Oy:n saha oli kuitenkin menossa konkurssiin, eikä hänen oma asemansakaan lakkautusuhan alaisen Pukkilan sahan myyntipäällikkönä ollut kehuttava. Luopion tarjoama paikka tuli kuin tilauksesta, ja mikä parasta, jos Ruttonen nyt pelaisi korttinsa taitavasti, hänelle voisi aueta tilaisuus jopa sahanomistajaksi pääsemiseen. Karpio Oy:n takaiskun jälkeen voitaisiin näin alkaa rakentaa uutta Ruttosen suvun sahadynastiaa.
Ossi Ruttonen kävi tammikuun puolivälin paikkeilla tutustumassa Ahokkalan Sahaan. Paikalle oli saapunut myös Mikael Luopio SKOPista, ja hän esitteli sahaa Ruttoselle aivan omistajan ottein ehdottaen mm. että läheisestä Harjasteiden omistamasta rannasta hänelle voitaisiin lohkoa asuntotontti. Myös Visa Rossi käyttäytyi vierailun aikana epätavallisen röyhkeästi jättäen sahan omistajan Lauri Harjasteen täysin syrjään keskustelusta. Luopion ja Rossin oli helppo olla röyhkeitä, sillä he tiesivät jotakin, mitä Lauri Harjaste ei tiennyt: Sen, että Harjasteen sahanomistajanpäivät laskettaisiin korkeintaan muutamissa viikoissa.
Lauri Harjasteen ja Ossi Ruttosen tapaaminen tammikuussa 1989 oli oikeastaan varsin irvokas näytelmä. Kun Harjaste kätteli Ruttosta, hän luuli kättelevänsä yhtiönsä uutta vientijohtajaa. Kun Ruttonen puolestaan ojensi kätensä Harjasteelle, hän tiesi sen olevan kuoleman kättely, jonka jälkeen Harjaste tuhottaisiin, ja hänen elämäntyönsä annettaisiin Ruttoselle. Kyllä tässä Luopion arvostamia "kykyjä" tarvittiinkin.
Oliko konkurssi ainoa vaihtoehto
SKOP oli jo pitkään koettu epämiellyttäväksi pankiksi, josta pitäisi yrittää päästä irti, mikäli vain mahdollista. Se vain ei ollut helppoa. Pitkin talvea 1988-1989 Lauri ja Jarno Harjaste kävivät neuvotteluja Postipankin johdon kanssa. Ahokkalan Saha Oy kiinnosti Postipankkia, joka juuri tuolloin oli voimakkaasti laajentamassa toimintaansa yritysten suuntaan. Pankki ei kuitenkaan voinut ottaa koko Ahokkalan Saha Oy:n velkataakkaa harteilleen, koska osalle velasta kun ei ollut katetta.
Neuvotteluihin otettiinkin mukaan Kehitysaluerahasto, joka sekin oli kiinnostunut Ahokkalan Sahan toiminnan jatkumisesta. Neuvotteluissa päädyttiin tilanteeseen, jossa Postipankki ja Kehitysaluerahasto olisivat periaatteessa olleet valmiit tulemaan Ahokkalan Sahan rahoittajiksi, mikäli entinen rahoittaja SKOP omalta osaltaan olisi suostunut antamaan velkoja anteeksi noin 5-10 miljoonan markan edestä. Tähän ratkaisuun SKOP ei tietenkään suostunut, vaikka se olisi voinut kytkeä velkojen kuolettamisen ehdoksi sen, että Harjasteen suku pankkivaihdoksen yhteydessä luopuu sekä yhtiöiden osakkeista että lainojen pantteina olleista maa-alueista - mikä tämäkin olisi ollut Harjasteille konkurssia helpompi vaihtoehto. Pankkineuvottelut loppuivat.
Kun tarkastellaan konkurssin tehneiden yhtiöiden pesäluetteloja, voidaan todeta sahan velkojen olleen noin 55,6 miljoonaa markkaa. KAHAn velat muille kuin sahalle puolestaan olivat noin kuusi miljoonaa markkaa. Tästä yhteensä noin 61,6 miljoonan markan velkasummasta yli 70 % eli vajaat 43 miljoonaa markkaa oli SKOPille olevaa velkaa.
Konkurssipesien yhteisiksi varoiksi, kun sahan saamiset KAHAlta jätetään huomioimatta, pesäluettelot paljastavat noin 44,7 miljoonaa markkaa. Luvussa on kuitenkin jonkin verran harhaa. Saha lähialueineen on nimittäin arvioitu noin 21,2 miljoonan markan arvoiseksi, mutta tällaista summaa ei kukaan pankin ulkopuolinen ollut näistä valmis maksamaan, joten kyseessä oli yliarviointi ja sitä kautta ilmeisesti yritys kaunistella SKOPin luottotappioita. Myös yhtiön omistamat neljä maatilaa oli pesäluettelossa arvioitu kalliimmiksi kuin millä hinnalla konkurssipesä oli niistä valmis luopumaan syksyllä 1989.
Kun verot ja palkat oli maksettu päältä pois, todelliset varat, joista SKOP pääsi saataviaan ottamaan olivat hieman päälle 35 miljoonaa markkaa, joista reilut 22 miljoonaa markkaa pankki voisi itse laskea saavansa. Vajausta suhteessa velkoihin jäi yli kaksikymmentä miljoonaa markkaa, jota SKOPin piti yrittää kattaa pantattuja Harjasteiden yksityismaita myymällä. Pesänvalvojien vuonna 1989 määrittelemillä hinnoilla tuotto pankille näistä maista olisi ollut n. 9,3 miljoonaa markkaa, eli SKOPin todellisiksi ja lopullisiksi luottotappioiksi Ahokkalan Sahan ja KAHAn konkursseissa olisi näiden karkeiden laskelmien mukaan jäänyt runsaat 13 miljoonaa markkaa.
Edellä on päädytty 13 miljoonaan markkaan, mutta tämä ei kuitenkaan ole suurin summa, joka pankin luottotappioiksi on laskettu. Itse SKOPin lakimies Markku Korstonen arvioi noin kuukausi konkurssin jälkeen pankin tappiot sahan ja KAHAn konkursseissa 20-25 miljoonaksi markaksi. Asioita voidaan laskea niin monella tavalla.
Olipa SKOPin kärsimän luottotappion tarkka summa mikä tahansa, varsin huomattavan luottotappion pankki joka tapauksessa oli valmis kärsimään, kun se talvella 1988-1989 alkoi ajaa Ahokkalan Sahaa konkurssiin. Lisää tappiota pankille aiheutti sahan kuukausia kestänyt seisokki sekä omistajanvaihdoksesta johtuvat palkkojen, tukkien hinnan ja kuljetusurakoiden korotukset. Pluspuolelle SKOP saattoi kirjata joidenkin kotimaisten velkojien suhteellisen pienten saatavien mitätöitymisen konkurssin myötä.
Kuten aiemmin todettiin, kaikesta tästä SKOP olisi voinut selvitä miljoonia markkoja halvemmalla ja ilman konkurssin mukanaan tuomaa negatiivista julkisuutta.
Edellä mainitut luvut panevat miettimään Ahokkalan Sahan konkurssin pohjimmaisia syitä. Tulee mieleen, onko konkurssille ollut muitakin syitä kuin pelkät liiketaloudelliset laskelmat. Onko konkurssista aiheutunut jollekin hyötyjä, joita ei pankin taseissa koskaan tulla esittämään? Vai oliko toimitusjohtaja Rossin ja pankinjohtaja Luopion sairaalloiseksi yltynyt viha Harjasteita kohtaan sittenkin ainoa konkurssin syy?
Kymmenen hopearahaa - vai pelkkä kosto?
Joulua edeltäneenä viimeisenä työpäivänä Lauri Harjaste tarjosi perinteisen jouluglögin Sahan ja KAHAn toimihenkilöille kotonaan Puistoniemessä. Tunnelma oli tavanomaisen jouluinen. Ainoastaan toimitusjohtaja Visa Rossin poissaolo herätti pienoista hämmästystä. Juudaksella ei enää ollut hermoja saapua viimeiseksi tietämäänsä glögitilaisuuteen.
Vuosi 1989 alkoi tavanomaisissa merkeissä. Sahaus sujui hyvin, ja saha kävi täysillä. Tehdyt tulosennusteet näyttivät pitkästä aikaa hyvin positiivisia lukuja alkaneelle vuodelle. Jarno Harjaste hankki konttoriin uuden mikrotietokoneen ja meni sen käyttöä käsittelevälle kurssille.
Jo vuosien ajan pankki oli syksyisin sahauskauden alkaessa kiristänyt tilanteen vaikeaksi, mutta ongelmien selvittyä antanut sahan sitten jälleen toimia häiriöttä talven yli seuraavaan syksyyn saakka. Keskitalven paras sahauskausi tuntui siis kaikkein epätodennäköisimmältä ajankohdalta konkurssille. Ei siis pitänyt olla aihetta erityiseen huoleen. Sahan tilanne ei ulkonaisesti ollut sen huonompi kuin yleensä edeltävien vuosien aikana. Maksut pystyttiin huolehtimaan asianmukaisesti. Myös KAHA Oy kävi täysillä, ja sen tulos näytti paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.
Sahan teroitushuone
Tammikuussa 1989 Lauri Harjaste teki liikematkan Englantiin aavistamatta, että se tulisi olemaan hänen viimeisensä. Hän tapasi Casper Samin ja teki hänen kanssaan muutamia kauppoja Englannin markkinoille. Kotiin palattuaan hän lisäksi teki suurehkon kaupan Tanskaan kotimaisen REVA-Trading agentuurin kautta. Kauppa oli päivätty tammikuun 27:nneksi päiväksi. Hän ei aavistanut, että tuo päivämäärä tulisi jäämään Ahokkalan Sahan historiaan aivan muussa merkityksessä.
24.1.1989 pidettiin Helsingissä pääkonsuli Finneborgin johdolla neuvottelu, johon osallistuivat Lauri ja Jarno Harjaste sekä kolme Hirsirakenne Oy:n edustajaa. Neuvottelussa pohdittiin mahdollisuuksia Ahokkalan Sahan myymiseksi Hirsirakenteelle. Kaupan ongelmana oli sahan ylivelkaisuus. Finneborg ehdottikin, että avoin keskustelu asiasta aloitettaisiin SKOPin kanssa pian.
