Vaikka SKOPin lakimies Markku Korstonen ei ennen konkurssia varsinaisesti hoitanutkaan Ahokkalan Sahan asioita, hän tunsi kuitenkin sahan tilanteen vuosien ajan. Hän tiesi myös tarkkaan Harjasteiden omistuksessa olleet maatilat ja niiden arvon. Korstonen oli kuin mato joka näki mädän omenan ja odotti sen putoamista. Ja tässä omenassa oli paljon herkullisia lisukkeita, meheviä maita, joilla voi pitkään herkutella.
Korstonen ei suinkaan ollut pelkästään pesänhoitaja, joka vasta konkurssin tapahduttua rutiininomaisesti pyydettiin paikalle. Pankin lakimiehenä ja Mikael Luopion naapurina ja työtoverina hän oli mukana kuvioissa jo ennen konkurssia. Hän oli mm. se, joka pankin puolesta sopi Kullervo Paasosen kanssa KAHAn liiketoiminnasta maksettavasta hinnasta. Korstonen oli innokkaasti mukana pudottamassa omenaa, ja hän halusi haukata siitä ison palan itsekin.
Kun konkurssi oli tapahtunut, alkoi yleinen spekulaatio siitä, kenelle Harjasteiden maat päätyisivät. Taipalsaaren Säästöpankin johtajat ilmaisivat heti kiinnostuksensa maita kohtaan, mikä käy ilmi mm. aiemmin siteeratusta keskustelusta, jossa Ruttosen asuntokysymystä pohditaan. Ratkaisu, että Taipalsaaren Säästöpankki ostaisi Harjasteille kuuluneita maita, oli esillä aina heinäkuun laivaristeilyyn saakka, mutta sitten suunnitelmasta yllättäen luovuttiin. Eräänä syynä luopumiseen oli kenties asian herättämä yllättävän suuri kiinnostus paikkakunnalla ja se, että Lauri Harjasteen pihapeltojen ostaminen ei tässä tilanteessa olisi ollut kovin hyvää mainosta paikalliselle pankille. Luopuessaan ostohankkeista pankinjohtajilla oli kuitenkin jo aivan muita suunnitelmia.
Harjasteille itselleen ei tässä vaiheessa kerrottu mitään heidän maidensa myyntisuunnitelmista.
Markku Korstonen tarvitsi Lauri Harjasteen nimikirjoitukset TERMIIKKI Oy:n ja FAKTAPATO Oy:n kauppakirjoihin. Siksipä hänen täytyi pysyä ainakin näennäisesti jonkinlaisissa väleissä Harjasteen kanssa. Pitääkseen tämän rauhallisena hän lupaili epämääräisesti yhtä ja toista ja herätti siten aiheetonta optimismia. Elokuussa tilanne näytti jopa niin valoisalta, että Lauri Harjaste kuvitteli saavansa lunastetuiksi paitsi Puistoniemen rantakappaleen, myös Hoviniemen pihapellot. Kun lisäksi samoihin aikoihin Henry Harjaste oli Korstosen antaman neuvon perusteella ja rakennustarkastaja Ismo Ala-Kuljun tekemään arvioon perustuen jättänyt ostotarjouksen Hoviniemen talosta, näyttivät asiat varsin valoisilta; parhaimmassa tapauksessa Harjasteille sittenkin jäisi lähes koko vanhan Hoviniemen ydinalue.
Keskeneräisten rahoitusjärjestelyjen tai jonkin muun syyn vuoksi Korstonen ei voinut vielä kesällä tehdä kauppoja TERMIIKIN ja FAKTAPADON kanssa. Hänen piti siis pelata aikaa ja pitää Harjasteet rauhallisina, kunnes hän saisi tarvittavat nimikirjoitukset Lauri Harjasteelta. Kun Henry Harjasteen tarjous Hoviniemen talon ostamisesta oli jonkin aikaa ollut Korstosella, hän ilmoitti pankin haluavan myydä samalla kertaa koko Kaarlelan tilan, jolla talo sijaitsee, eikä siis pelkkää taloa. Tämä oli vain taktiikkaa tilanteen pitkittämiseksi. Tosiasiassa Korstonen ei aikonut myydä sen enempää taloa kuin tilaakaan kenelläkään Harjasteelle mistään hinnasta. Henry Harjaste ryhtyi kuitenkin toimenpiteisiin koko Kaarlelan tilan ostamiseksi suunnittelemansa kiinteistöyhtiön nimiin - mitäpä muutakaan hän voi.
Lauri Harjaste oli pohtinut tilannetta lakimiesystäviensä kanssa. Saatavissa olevien tietojen valossa näytti siltä, että pankki olisi valmis tekemään eräänlaisen kokonaisratkaisun maa-asioissa. Käytännössä se olisi tarkoittanut sitä, että kaikki kaupat olisi tehty kerralla: Kiikkusaari ja ns. hajatilat olisivat menneet pankin valitsemille ostajille, ja Harjaste puolestaan olisi saanut ostaa käypään hintaan Hoviniemen pihapeltoja sekä Puistoniemen talonsa. Samassa yhteydessä olisi tehty mahdollisesti vielä kauppa Kaarlelan tilasta Henry Harjasteen ja pankin kesken, tai ainakin sovittu asiasta. Edellä mainittu Puistoniemen ja pihapeltojen ostaminen olisi käytännössä merkinnyt kiinnityksistä vapauttamista sovittua korvausta vastaan - juridisestihan maat nimittäin yhä olivat Lauri Harjasteen omistuksessa, joten mikään oikea osto ei olisi ollut edes mahdollinen.
Toteutuipa edellä kuvattu kokonaisratkaisu tai ei, Lauri Harjaste oli joka tapauksessa päättänyt olla allekirjoittamatta mitään kauppakirjoja, ellei hän samassa yhteydessä myös itse saisi kirjallisessa muodossa olevaa vakuutusta siitä, että ainakin hänen Puistoniemen talonsa tulee säilymään hänellä.
Korstonen menettää malttinsa
Vaikka Lauri Harjaste halusikin saada Puistoniemeä sekä muuta omaisuuttansa koskevat asiat mahdollisimman nopeasti selvitettyä, ei hänellä kuitenkaan ollut mitään tarvetta hätiköityihin ratkaisuihin. Välittömästi konkurssin jälkeen, jolloin tilanne oli kaikkein hermostuttavin, hän luultavasti olisi ollut valmis allekirjoittamaan minkä tahansa paperin saadakseen jonkinlaisen varmuuden talonsa säilymisestä. Nyt konkurssista oli kuitenkin kulunut jo puoli vuotta, ja oli ollut aikaa pohdiskella tilannetta ja keskustella asioista muidenkin kanssa.
Kuten on jo mainittu, Lauri Harjaste oli päättänyt olla allekirjoittamatta mitään kauppakirjoja, ellei hän samassa yhteydessä saisi kirjallista vakuutusta ainakin Puistoniemen talonsa, mutta mahdollisesti myös Hoviniemen pihapeltojen sekä Suosaaren kesämökkinsä saamisesta itselleen. Ilmaiseksi hän ei tietenkään olettanut mitään edellä mainituista saavansa, vaan virallisesti määriteltyihin käypiin hintoihin. Ostoja varten yhdistettäisiin suvun rahat ja otettaisiin lainaa. Tämä oli siis lähtökohta, kun varatuomari Markku Korstonen torstaina syyskuun 7. päivänä yllättäen soitti Lauri Harjasteelle ja pyysi häntä saapumaan Taipalsaaren säästöpankkiin allekirjoittamaan maakauppakirjoja.
Toiveikkain mielin ja tyytyväisenä siitä, että asiat vihdoinkin lähtivät etenemään, Harjaste meni pankkiin Korstosta tapaamaan. Tuttuun tapaan avustajanaan hänellä oli eläkkeellä oleva pankinjohtaja Arvo Kankuri. Pankissa olivat jo paikalla niin kaupanvahvistaja kuin ostajankin edustajat.
SKOPin lakimies Markku Korstonen antoi Lauri Harjasteelle kaksi valmiiksi tehtyä kauppakirjaa ja pyysi niihin allekirjoitukset. Toisella kauppakirjoista Harjaste olisi myynyt nimissään olleet ns. sivutilansa TERMIIKKI Oy:lle yhteensä kuudensadantuhannen markan hinnasta ja toisella kauppakirjalla Kiikkusaaren eteläinen puolisko olisi siirtynyt FAKTAPATO Oy:n omistukseen 6,8 miljoonalla markalla. Vaikka Taipalsaaren Säästöpankin johtajatkin olivat paikalla, heidän liittymisensä millään tavalla ostajayhtiöihin ei käynyt ilmi. Yhtiöiden puolesta kauppaa oli tekemässä lehdissäkin mainittu oululainen lääketieteen opiskelija.
Mistään Lauri Harjasteen ehdottamista kokonaisratkaisuista Korstonen ei suostunut keskustelemaan, vaan hän ainoastaan vaati Harjasteelta nimiä TERMIIKIN ja FAKTAPADON kauppakirjoihin. Myöskään mitkään lykkäykset, joita Harjaste pyysi mahdollisten veroseuraamustensa selvittämistä varten, eivät tulleet kyseeseen. Paperit oli allekirjoitettava heti ja ehdoitta. Kun Lauri Harjaste ei tähän suostunut, menetti Korstonen täysin malttinsa. Hän meni Arvo Kankurin luokse, kätteli tätä ja sanoi, että ei halua olla tämän kanssa enää koskaan missään tekemisissä. Sitten hän poistui huoneesta.
Neuvottelut, mikäli Korstosen Molotov-tyylisiä uhkavaatimuksia tämän jälkeen enää miksikään neuvotteluiksi voidaan sanoa, jatkuvat välittäjän avulla. Raivon vallassa Korstonen saneli, että mistään maiden myynneistä Harjasteille ei keskustella, ja että kaikki siihen asti annetut Puistoniemeä koskevat lupaukset perutaan. Lisäksi Korstonen antoi uhkavaatimuksen, jonka mukaan Henry Harjasteen romppeitten on oltava pois Hoviniemestä viikon kuluessa, tai hän lukituttaa talon ovet.
Tapaamisen jälkeen Korstonen kävi KAHA-Saha Oy:n toimistossa. Sielläkin hän puhisi vihoissaan, kuinka Lauri Harjaste on aivan "eri sfääreissä", ja asiat eivät sen vuoksi ole edenneet toivotulla tavalla. Korstosta ei toista kertaa tällä tavalla nöyryytetä. On koston aika.
Masennuksen aallonpohja
Toiveikkuus oli jälleen kerran muuttunut epätoivoksi - tällä kertaa ehkä kaikkein pahimmaksi konkurssin jälkeen. Haaveet Puistoniemen, Hoviniemen pihapeltojen, Suosaaren ja Hoviniemen vanhan päärakennuksen saamisesta olivat vaihtuneet peloksi Puistoniemen talonkin menettämisestä. Mielialat olivat matalalla.
Korstosen logiikka ja hänen käytöksensä pankissa tuntuivat käsittämättömiltä. Lauri Harjaste ja hänen vaimonsa olivat järkyttyneitä tapauksen johdosta. He vaativat poikaansa Henryä olemaan Korstoselle mieliksi ja tyhjentämään Hoviniemen asuntonsa, jotta Korstonen ei ajaisi heitäkin pois kodistaan. Näin toteutui optimismin hyväksikäytön ja kiristä-löysää -periaatteen lisäksi kolmaskin Korstosen ja muiden hänenlaistensa suosima klassinen painostusmenetelmä: omaisten kautta uhkaaminen.
Haluttomasti ja hitaasti Henry Harjaste alkoi tyhjennellä Hoviniemen asuntoansa. Hän oli tullut siihen tulokseen, että Korstosen täytyi olla mieleltään häiriintynyt, kun hän ilman mitään erityistä syytä käyttäytyi niin kuin oli käyttäytynyt. Henry Harjastehan ei tiennyt tuolloin, että Korstosella mitä ilmeisimmin oli todellisia syitä pettymykseensä ja riehumiseensa. Siispä Harjaste vain päätti toimia vanhan sanonnan mukaan: hullulle on aina oltava mieliksi.
Vaikka Henry Harjaste olikin jo tietoinen pankin menettelytavoista, hän sortui mitä alkeellisimmin toteutetun optimismin hyväksikäytön uhriksi: Hoviniemeä tyhjentämällä hän nimittäin ryhtyi auttamaan Korstosta hänen itsensä tuhoamisessa kuvitellen siten muka parantavansa neuvottelumahdollisuuksiaan. Todellisuudessahan hän toimillaan vei pohjan viimeisiltäkin edellytyksiltä millekään neuvotteluille. Niin kauan kun Harjasteet olivat asuneet Hoviniemessä, olisi edes teoriassa voitu neuvotella - heidän poistumisensa jälkeen ei ollut enää mitään mistä neuvotella. Ja juuri tähän Korstonen ovelasti pyrkikin.
Tuota samaa taktiikkaa käyttävät viranomaiset neuvotellessaan panttivankeja ottaneiden pankkiryöstäjien tai konekaappareiden kanssa. He tekevät kaappareille näennäisiä myönnytyksiä, joiden ehtona on, että kaappaajat vapauttavat osan panttivangeistaan. Lopputuloksena on se, että kaappaajat eivät ole edenneet millään tavalla omassa asiassaan, mutta sen sijaan heillä on vähemmän panttivankeja ja siten vähemmän neuvotteluvoimaa.
Saman tyyppinen toiminta on kyseessä myös silloin, kun isompi maa suunnittelee valtaavansa pienemmän maan. Se kiristää pienemmältä maalta myönnytyksiä myönnytysten perään antamalla ymmärtää, että se ei hyökkää, mikäli vaatimuksiin suostutaan. Sen jälkeen kun pienempi maa on riittävästi heikentänyt mahdollisuuksiaan puolustautua, isompi maa lopulta kuitenkin hyökkää.
Henry Harjaste ei taipunut Korstosen vaatimuksiin ensisijaisesti edellä mainitun seikan perusteella. Hänellä olisi riittänyt sisua vaikka kytkeä itsensä ketjulla kiinni kotinsa rappukäytävän kaiteisiin, jos olisi ollut kyse pelkästään Korstosesta ja Rossista ja Ruttosesta. Hän kuitenkin suostui tyhjentämään Hoviniemen asuntoaan sen vuoksi, että hänen vaimonsa, vanhempansa ja muut sukulaisensa häntä epätoivoissaan vaativat niin tekemään. Omaisten kautta uhkaaminen onnistui Korstoselta sataprosenttisesti.
Vaikka Korstonen olikin uhkauksensa antanut, ei Henry Harjaste vakavissaan ollut luopumassa Hoviniemen kodistaan. Tehdäkseen lähiomaisilleen mieliksi, hän päätti kuitenkin tyhjennellä huoneita. Voisihan hän sitten ainakin ilmoittaa Korstoselle, että asunto on tyhjä, eikä hän enää vakituisesti asu siinä. Tämän jälkeen, kun hullulle olisi tehty mieliksi, voitaisiin uudelleen aloittaa neuvottelut talon ostamisesta.
Henry Harjasteen "valokuvalabbis" jäi Hoviniemeen täysissä varusteissaan.
Koska Henry Harjasteella ei ollut mitään paikkaa, johon hän huonekaluja ja muita suuria tavaroita olisi voinut Hoviniemestä viedä, raahasi hän niitä talon suurelle ulkovintille. Varsinaiset asuinhuoneethan tyhjenivät näin joka tapauksessa aivan kuten Korstonen oli vaatinut, ja vintiltä tavarat olisi ollut helppo sitten joskus palauttaa takaisin huoneisiin.
Henry Harjasteen viimeisetkin kuvitelmat asioiden ratkeamisesta onnellisella tavalla haihtuivat, kun Korstonen yllättäen soitti hänen isälleen ja ilmoitti seuraavan viikon alussa vaihtavansa lukot asuntoon. Henry Harjasteelle ja hänen perheelleen jätettiin siis yksi viikonloppu aikaa muuttoon.
Henry Harjasteen kodin tyhjentäminen Korstosen antamassa määräajassa oli mahdottomuus. Vintillä ja pannuhuoneessa olleen suuren tavaramäärän lisäksi taloon jäi Harjasteen valokuvalaboratorio kaikkine laitteineen, televisio, videonauhuri, pakastekaappi, keittiön kalustoa, opiskelupaperit sekä komeroittain erilaista irtainta.
Nöyryytyksen huipennus
Syyskuun 17. ja 18. päivän välinen yö oli viimeinen, jonka Henry Harjaste perheineen kodissaan vietti. Kun Harjasteen perhe oli käynyt yöllä viimeisen kerran saunassa, Henry Harjaste asetti sattumalta löytämänsä vanhan Alexander Harlinia esittävän valokuvan keittiön pöydälle, sytytti sen eteen kynttilän, ja istui hiljaa kuvan ääressä. Hän vannoi sen edessä esi-isälleen, Hoviniemen rakennuttajalle, hiljaisen valan, että ei jätä taistelua kesken, vaikka tilanne nyt täysin toivottomalta näyttääkin. Vaikka Harjasteet eivät koskaan enää Hoviniemian pystyisi palaamaankaan, Alexander Harlinin ja hänen sukunsa kodin anastamisen ja häpäisemisen Henry Harjaste ei sallisi jäävän seuraamuksitta.
Harjasteen perhe ehti nukkua muutaman tunnin tuona viimeisenä yönä. Sitten patjat kannettiin vintille ja Harjasteet poistuivat talosta. Viimeisenä oven sulki Henry Harjaste. Hän oli 1860-luvulla talon rakennuttaneen Harlinin suvun viimeinen edustaja, jonka koti Hoviniemi oli ollut. Henry Harlin päätti, että missä tahansa hän ikinä elämässään tämän jälkeen asuisikaan, hän ei käyttäisi paikasta nimitystä "koti". Sen sanan hän oli pyhittänyt vain yhdelle rakennukselle maailmassa. Hoviniemi tulisi säilymään Henry Harjasteen ainoana kotina koko hänen loppuelämänsä ajan, vaikka hän ei sinne enää koskaan pääsisikään.
Pian sen jälkeen, kun Henry Harlin perheineen oli poistunut Hoviniemen kodistaan, paikalle saapuivat Ossi Ruttosen määräämät työmiehet ja murtautuivat sisälle leikaten kulmahiomakoneella ovesta lukon juurineen irti.
Uuden asunnon pystyy hankkimaan, ja uuden talon pystyy rakentamaan. Mutta on jotakin, jota millään rahalla ei voi ostaa. Nimittäin henkisiä arvoja, muistoja, perinteitä ja historiaa. Niiden menettäminen on korvaamatonta. Tunne-elämää vailla olevien psykopaattien on mahdotonta tajuta tätä.
Rahako kaiken takana?
Nyt on selostettu Harjasteen perheen karkotus Hoviniemestä. Ahokkalan Sahan konkurssista alkunsa saaneet tapahtumat eivät kuitenkaan loppuneet syyskuun 18. päivänä, vaan jatkuivat edelleen. Syyskuun 18. päivänä Hoviniemian tehty murtautuminen oli vain yksi tapahtuma muiden joukossa, pankin kannalta lisäksi mitättömän pieni tapahtuma. Mutta mikä oikeastaan johti tilanteen kärjistymiseen?
Sivutilat, joita TERMIIKKI Oy oli ostamassa, koostuivat kymmenestä erillisestä metsätilasta Taipalsaarella ja Savitaipaleella. Tiloihin sisältyi yhteensä yli 2,5 kilometriä Saimaan rantaa, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala oli n. 440 hehtaaria. Tiloista neljä kuului Ahokkalan Saha Oy:n konkurssipesälle ja kuusi Lauri Harjasteelle.
Harjasteen omistamien tilojen yhteiseksi arvoksi oli SKOP ennen konkurssia erinäisten arviointien pohjalta määritellyt 2 miljoonaa markkaa. Suuri kysymys kuuluukin:
Miksi Markku Korstosella syyskuun alussa vuonna 1989 oli tulenpalava kiire myydä nämä kahden miljoonan markan tilat alle kolmasosalla niiden arvosta taipalsaarelaisten säästöpankinjohtajien salaa omistamalle TERMIIKKI Oy:lle?
Miksi myynnillä siis yhtäkkiä oli kiire, vaikka monta kuukautta oli kulunut, eikä mitään ollut tapahtunut? Vastaus tältä osin lienee varsin yksinkertainen: Kiire johtui siitä, että muutamaa päivää myöhemmin kauppaa ei enää olisi voitu tehdä. Taipalsaaren säästöpankin johtajien lähtölaskenta oli nimittäin jo täydessä käynnissä, ja muutama päivä aiotun kaupantekotilaisuuden jälkeen he joutuivat irtisanoutumaan, minkä jälkeen paljastui, tai ei enää viitsitty pitää salassa, heidän osallistumisensa TERMIIKKIIN.
Pankissa tapahtuneista epäselvyyksistä ensimmäisenä tiedotusvälineenä Suomessa vihjaisi Henry Harjasteen johtama Taipalradio, joka oli saanut tiedon asiasta puskaradion välityksellä. Muihin tiedotusvälineisiin uutinen johtajiston erosta tuli vasta muutamaa päivää myöhemmin.
Epätoivoisen kovalle kiireelle kaupanteossa ja Korstosen totaaliselle hermojen menettämiselle kaupan sitten estyessä, on vaikea keksiä muunlaista selitystä kuin se, että Korstonen on syyskuun 7. päivänä jo tiennyt säästöpankin johtajien odotettavissa olevista vaikeuksista. Kauppaahan olisi normaalitapauksessa aivan hyvin voitu lykätä vaikka kuukaudella tai parilla. Eiväthän maat ja metsät mihinkään olisi karanneet.
Entäpä FAKTAPATO Oy:n kauppa Kiikkusaaresta. Mistä siinä oli kyse? Miksi Kiikkusaarta ei voitu myydä kolmasosalla sen todellisesta arvosta, kuten sivutilat aiottiin myydä?
Ensinnäkin Kiikkusaari ja sen mahdollinen arvo oli ollut tarkkaan SKOPin tiedossa jo vuosikymmeniä. Saaressa sijaitsevan Harjasteiden omistaman maa-alueen arvoksi oli määritelty milloin mitäkin, mutta edellisinä vuosina tehnyt arviot olivat yleensä päätyneet jonnekin lähelle kymmentä miljoonaa markkaa. Näin ollen Markku Korstonen ei olisi voinut myydä Kiikkusaarta kovin paljon alle tuon hinnan. Tapaukseen olisi kiinnitetty liikaa huomiota, sillä Kiikkusaaren kohtalo oli jo kauan kiinnostanut niin Taipalsaaren kuntaa kuin tavallisia taipalsaarelaisiakin. Itse asiassa FAKTAPADON maksamaksi kaavailtu 6,8 miljoonaa on jokseenkin alin summa, mitä Kiikkusaaresta voitiin ajatella noissa olosuhteissa maksettavan ilman että asiasta olisi noussut kohua.
Mahdollisuus nopeaan arvonnousuun
Taipalsaarelaisten pankinjohtajien erottua paljastui pala palalta menetelmä millä he olivat huijanneet miljoonia markkoja omalta pankiltaan. He olivat ostaneet TERMIIKKI Oy:n nimiin kiinteistöjä, asuntoja, tehtaita ja mitä vain myytävänä oli. Sitten he olivat myyneet ostamansa kohteet edelleen moninkertaiseen hintaan DTT-Invest Oy:lle, jonka toiminnasta vastasi epämääräisen maineen hankkinut liikemies Jammu Koskinen. Kaupparahat, joista suurinta osaa ei koskaan ollut tarkoitettukaan maksettavan takaisin, Koskinen sai lainoina Taipalsaaren Säästöpankista. Ylihintaiset kiinteistöt kelpasivat puolestaan uusien lainojen vakuudeksi, ja näin muutaman kuukauden aikana miljoona toisensa jälkeen virtasi huijauksen tielle lähteneille pankinjohtajille.
TERMIIKKI Oy:n taustat on lehdistössä vuosien varrella selvitelty juurta jaksaen. Sen sijaan FAKTAPATO Oy:stä on julkisuudessa vaiettu täysin. Mikä siis oli FAKTAPATO?
FAKTAPADON arvoitusta pohdiskeltiin aikoinaan runsaastikin. Alusta lähtien oli selvää, että FAKTAPATO ei ollut mikään helsinkiläinen sijoittaja, niin kuin Korstonen oli väittänyt. Millään tavanomaisilla keinoilla Kiikkusaari ei olisi ollut helposti hyödynnettävissä. Ostajan rahat olisivat seisseet siinä pitkään ennen kuin tuottoa olisi ollut odotettavissa. Kukaan ei olisi pystynyt takaamaan, toteutuuko kunnan kaavailema silta, ja milloin se toteutuu. Näiden tosiseikkojen valossa näyttääkin ilmeiseltä, että FAKTAPADON taakse kätkeytyi henkilöitä, joilla oli varmuus nopeasta rikastumisesta Kiikkusaarella. Ainoat, joilla tällainen varmuus oli, olivat Taipalsaaren säästöpankinjohtajat.
Mattila ja Harjala olisivat helposti ja nopeasti voineet myydä 6,8 miljoonalla markalla ostamansa saaripalstan välittömästi huomattavasti kallimmalla DDT-Investille tai jollekin muulle vastaavalle SKOP-lainoitteiselle haamuyhtiölle. Odotettavissa olisi siis ollut miljoonien markkojen varma pikavoitto. Ei kai siis ole ihme, että tällainen voitto yritettiin saada pankista ulos keinolla millä hyvänsä ennen kuin se olisi mahdotonta. Maa poltti jo jalkojen alla.
Kuinka paljon Mattila ja Harjala kaikkiaan aikoivat hyötyä Korstosen kanssa tekemistään maakaupoista on arvoitus. Joka tapauksessa he olisivat saaneet lähes kaksi miljoonaa markkaa voittoa jo pelkästään siitä, että olisivat myyneet TERMIIKIN alennuksella saamat maat edelleen normaaliin hintaan. Ja tämä voitto olisi ollut täysin laillista. Sen sijaan jos ostajana olisi ollut DDT-Invest, ja maiden hinta tavanomaiseen tapaan kaksinkertainen normaaliin verrattuna, voittoa olisi tullutkin jo yli 5,2 miljoonaa markkaa (Korstosen Terniikille yhteensä 1,8 miljoonalla markalla kauppaamista Harjasteen ja konkurssipesän omistamista tiloista on myöhemmin uudelleen myytäessä saatu n. 3,5 miljoonaa markkaa). Vastaavalla hintasuhteella FAKTAPADON kaupat olisivat tuottaneet voittoa 6,8 miljoonaa markkaa, eli yhteensä Säästöpankilta olisi näin kaapattu 12 miljoonaa markkaa.
Mikä on Korstosen rooli?
Jos joku SKOPissa olisi hyötynyt maiden myynnistä FAKTAPATO Oy:lle ja TERMIIKKI Oy:lle, sen on ilmeisesti täytynyt olla Markku Korstonen. Muuten ei liene selitettävissä hänen epätoivoinen tarpeensa kauppojen aikaansaamiseen ja toisaalta hänen yllättävän voimakas suuttumuksensa ja hermostumisensa kauppojen epäonnistuttua? Kun pankkimiehestä on kyse, hyödyn laatuakaan ei liene vaikea arvata.
12 miljoonaa markkaa on summa, josta pystytään maksamaan varsin tuntuva provisio kaupan järjestäjälle. Ja mitä oleellisempi osa kaupan toteutumisesta on järjestäjän ansiota, sitä suuremman provision hän voi vaatia.
Jos oletetaan, että Korstonen on ollut täydellisesti Mattilan ja Harjalan juonessa mukana, hänen tunnelmansa torstaina syyskuun 7. päivänä voi varsin hyvin kuvitella. Ensin on suurella vaivalla tehty pankille hyvin kalliiksi tullut konkurssi, jonka seurauksena Harjasteiden maat on saatu Korstosen ulottuville. Sen jälkeen on kuukausien ajan valmisteltu suuria maakauppoja mm. taipalsaarelaisten pankinjohtajien kanssa. Kauppoja, jotka eri teitä ilmeisesti olisivat tuoneet mittavat henkilökohtaiset provisiot Korstoselle. Yhtäkkiä ilmaantuu ongelmia, jotka pakottavat nopeuttamaan kaupantekoa. Kaikki voidaan kuitenkin vielä pelastaa, jos Lauri Harjasteelta onnistutaan välittömästi saamaan allekirjoitukset kauppakirjoihin.
Lauri Harjaste kutsutaan pankkiin allekirjoittamaan papereita. Yllättäen hän ei suostukaan panemaan nimiään kauppakirjoihin, vaan pyytää lykkäystä asiaan mm. veroselvitysten tekemistä varten. Tällaista lykkäystä Korstonen ei kuitenkaan voi antaa, sillä se merkitsisi kauppojen kaatumista. Siispä koko huolella laadittu suunnitelma maakaupoista ja miljoonaluokan henkilökohtaisista provisioista kaatuu kuin korttitalo. Korstonen suuntaa raivonsa ensiksi Arvo Kankuriin, pankinjohtajaluopioon jonka hän uskoo olevan epäonnistumisensa taustalla. Sitten hän suuntaa kostonsa Henry Harjasteeseen alkaen häätää häntä Hoviniemestä. Tämän jälkeen hän ottaa Lauri Harjasteen vihansa kohteeksi alkaen uhata häntä Puistoniemen menettämisellä.
Sen, että oli tietoinen Harjalan ja Mattilan todellisista rooleista kaupanteossa, Korstonen tuli vahingossa paljastaneeksi Lauri Harjasteelle. Harjaste tapasi mielenmalttinsa jo takaisin saaneen mutta yhä varsin hermostuneen Korstosen kaupantekotilaisuutta seuranneena aamuna. Harjaste selitteli hänelle tällöin syitään allekirjoituksista kieltäytymiseensä ja mainitsi mm. haluavansa lunastaa eräällä myytävistä maista sijainneen kesämökkinsä itselleen. Korstonen tokaisi tällöin ilmeisesti osittain vahingossa, että ei kauppoja tällaisten asioiden vuoksi tarvitse siirtää, sillä Mattilahan tässä on ostajana. Mökkikysymyksestä voisi siis sopia jälkeenpäinkin.
Korstosen maininta Mattilasta ostajana tuntui tuossa vaiheessa käsittämättömältä, mutta muutaman viikon kuluttua lausahduksen voi jo nähdä aivan uudessa valossa.
Radio-ohjelma
Masentuneena ja syvästi loukkaantuneena Hoviniemestä häätönsä johdosta Henry Harjaste päätti ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin SKOPia ja ennen kaikkea Markku Korstosta kohtaan. Hän katsoi, että oli perääntynyt niin pitkälle kuin mahdollista, ja lopputuloksena oli ollut pahin mahdollinen. Nyt, kun Harjasteella ei enää oikeastaan ollut mitään menetettävää, hän päätti muuttaa toimintalinjaansa peräytymisestä vastaan taistelemiseksi. Niinpä hän siis välittömästi kotoa karkottamisensa jälkeen ryhtyi tekemään radio-ohjelmaa, joka käsitteli Ahokkalan Saha Oy:n konkurssia kaikkine kuvioineen ja seuraamuksineen.
Henry Harjaste kuunteli läpi kymmeniä tunteja kaseteilla olevia nauhoituksia ja teki niistä muistiinpanoja. Korstosen, Luopion, Rossin ja Ruttosen äänet ja vahingoniloiset vitsit alkoivat tulla liiankin tutuiksi nauhoja kuunnellessa. Vasta nyt konkurssin koko kuva alkoi paljastua Henry Harjasteelle. Hän ei ollut aikaisemmin kuunnellut kuin joitakin satunnaisesti valittuja nauhoituksia.
Myöhäisinä yön tunteina, syyskuun 26. päivän juuri alettua, Henry Harjaste sai vihdoin valmiiksi jonkinlaisen raakakopion radio-ohjelmastaan. Sitä oli vielä tarkoitus parantaa ja kehitellä ennen sen esittämistä radiossa. Harjaste kuitenkin lähetti malliksi yhden kasetillisen ohjelmastaan Markku Korstoselle. Saatteena olevassa kirjeessä hän ilmoitti esittävänsä ohjelman keskiviikkona 4. lokakuuta tai minä tahansa ajankohtana tuon mainitun päivän jälkeen.
Seuraavassa on joitakin otteita Henry Harjasteen kirjeestä:
"Teen etukäteen mainostetun paikallisradio-ohjelman teemana: Kulissien takaa. Taipalsaarelaisia kiinnostaa varmasti kuulla pankin miesten omakohtaiset kommentit siitä, mitä Taipalsaari ja sen työpaikat heille todellisuudessa merkitsevät. Kiinnostuneena kuuntelee moni varmaan myös Rossin ja teidän kaavailemaa hanketta minun potkimisestani Esko Karjalaisen avulla pois kunnan palveluksesta. Sanoisin jopa, että se järkyttää monia, sillä tietämäni mukaan, ja sydämellisistä läksiäisistäkin päätelleen, olin varsin suosittu työntekijä kunnan sosiaalitoimistossa (minua ei pidetty hulluna, vaikka kunnanjohtaja minut sellaiseksi eräässä nauhoituksessa leimaa).
Ohjelma paljastaa myös sen, kuinka te röyhkeästi käytitte hyväksenne hölösuuksi mainitsemaanne Esko Karjalaista omana sätkynukkenanne, milloin painostamaan sahan työntekijöitä suostumaan palkkatarjoukseenne, milloin painostamaan minua, milloin estämään puolueettomien pesänhoitajien pääsyn pesän valvojiksi jne.
Sahan työntekijöitä erityisesti kiinnostanevat kevään palkka neuvottelujen kulissien takaiset asiat ja puheet. Osoitan moraalittomaksi sen, että te kiivailitte muutamista kymmenistä tuhansista markoista, joita työttömyyskortistoon ajetut ja elämästään ja perheistään huolta kantavat työntekijät vaativat, samaan aikaan kun te hummailitte vastaavia summia muutamassa illassa Valtionhotellissa, Vaakunassa, Scandicissa, Cumuluksessa... ja mitä niitä olikaan.
Työntekijöitä uuteen yhtiöön keväällä valittaessa esitettiin monesta varsin suorasukaisia kommentteja. Sahalla kaikkein pisimpään työskennellyttä ja kortistoon ajettua Kosti Janikkaa mm. kiinnostanee kuulla, kun Visa Rossi luonnehtii häntä sahan tyhmimmäksi mieheksi. Kaikki tämä, sekä vastaavat suorasukaiset luonnehdinnat muista työntekijöistä, tulevat luonnollisesti radio-ohjelmaan (suoraan sanoen kuulostaa aivan karjahuutokaupalta, ei ihmisistä puhumiselta).
Ohjelma sisältää lisäksi valittuja paloja isääni Lauri Harjasteeseen ja perheeseemme kohdistuneesta pilkasta ja ivasta konkurssin vihdoin tapahduttua. Pelkkää vahingoniloista ivanaurua nauhoillani on kymmeniä minuutteja, joten aineistoa riittää.
Kaikkiaankin radio-ohjelma on kuin Dallasia tai Dynastiaa parhaimmillaan. Se tulee olemaan suuri menestys ja aiheuttamaan kohua jo ennestäänkin pankkiasioiden (Mattila, Harjala jne.) vuoksi kihisevällä paikkakunnalla."
Harjasteen kirje kertoi ohjelman sisältävän monia muitakin paljastuksia kuin edellä mainitut. Ohjelmassa tultaisiin esittämään pesänhoitajien suosineen SKOPia muiden velkojien kustannuksella. Siinä mainittaisiin Ruttosen sahadynastiakaavailuista, siinä viitattaisiin Kettulankosken sahapaloon, siinä esitettäisiin Korstosen kaksinaamaisuus Lauri Harjasteen maakysymyksissä, siinä selostettaisiin Rossin juonittelu jne.
Syksyn 1989 äärimmäisen jännittynyttä ilmapiiriä kuvastanee se, että kirjeensä lopussa Henry Harjaste ilmoitti järjestäneensä asiat siten, että jos hänelle tapahtuu jotakin, nauhoitusten paljastumisprosessi käynnistyy automaattisesti muiden toimesta. Nauhoitteet olisivat lisäksi sellaisessa paikassa, että niitä olisi mahdotonta löytää sen enempää laillisin kuin laittominkaan kotietsinnöin. Oleellisimmista olisi lisäksi olemassa varmuuskopiot.
Henry Harjaste oli lyhyen ajan kuluessa kokenut pankin toimesta jo niin monta järkyttävää asiaa, että hän ei epäröinyt mitä tahansa voivan tapahtua seuraavaksi.
Korstosen lapsiuhrit
Markku Korstonen ei sentään lähettänyt tappajia paikalle. Sensijaan hän lähetti osan ohjelmakasetin liitteenä olleesta kirjeestä Lauri Harjasteelle ilmoittaen samalla antavansa asian Taipalsaaren nimismiehen hoidettavaksi. Jonkin ajan kuluttua komisario Kanninen soittikin Taipalsaaren poliisiasemalta Lauri Harjastelle ja kutsui hänet keskustelemaan kanssaan. Hän oli saanut Korstosen terveiset, ja hän toivoi Lauri Harjasteen taivuttelevan poikansa luopumaan ohjelman lähettämisestä radiossa, tai muuten radion toimilupa vaarantuisi.
Henry Harjaste pohdiskeli toimiluvan menettämisen mahdollisuutta ja päätti olla ainakin toistaiseksi lähettämättä ohjelmaa radiossa. Markku Korstonen tai muutkaan SKOPin miehet eivät kuitenkaan tienneet tästä päätöksestä.
Korstosen vastaisku
Keskiviikkona 4. lokakuuta Taipalradion studiolle saapui toimittaja Leena Syväoja. Henry Harjaste itse oli tuolloin Joutsenossa ja kuunteli Taipalradiota autoradiolla. Kun ohjelma ei määräaikana alkanut, soitti hän Syväojalle ja kysyi, missä oli vika. Syväoja kertoi, että asemalla ei ollut lainkaan sähköjä. Henry Harjaste oivalsi heti yhteyden kirjeensä päivämäärän 4.10. ja sattuneen sähkökatkoksen välillä. Hän soitti Ilta-Sanomiin ja kertoi tilanteen. Toimittajalle hän kuitenkin paljasti, että oli jo luopunut kohuohjelman lähettämisestä ennen sähkökatkon ilmaantumista. Toimittaja itse ehdotti, että tätä ei mainittaisi lehtijutussa, koska eihän SKOP ollut tietoinen Harjasteen päätöksestä.
Entä sähkökatko? Mistä se johtui? Sähkömittarin asennustöistäkö, niin kuin Ossi Ruttonen julkisuudessa ilmoitti?
Studion kellariin todella asennettiin sähkömittari. Mittarin asentaminen kesti noin tunnin, josta ajasta sähköjen on välttämättä oltava katkaistuna vain johtojen kytkemisen ajan eli muutamia minuutteja.
Sähköt studiolta katkaistiin keskiviikkona 4.10. jonkin aikaa ennen Taipalradion ohjelman aiottua aloittamista. Kyseisenä päivänä tai edes sitä seuraavana päivänä ei kuitenkaan tehty minkäänlaisia mittari- tai muitakaan asennuksia kyseiseen sähkölinjaan. Sähkömittari asennettiin vasta perjantaina 6.10. ja silloin sähköt olivat normaalin käytännön mukaisesti poikki vain työn suorittamisen ajan.
Keskiviikkona 4.10. alkanut ja torstaina 5.10. päättynyt Taipalradion lähetyksen estänyt sähkökatko ei siis johtunut sähkömittarin asentamisesta. Mistä se aiheutui, sen päätelköön jokainen lukija itse.
Toimittajat kiinnostuvat
Kun Taipalradion sähkökatkoa käsittelevä uutinen oli ollut Ilta-Sanomissa, kiinnostuivat monien muidenkin tiedotusvälineiden edustajat tapahtumasta, ja niinpä päätoimittaja Henry Harjaste seuraavina päivinä sai vastata moneen asiaa koskevaan puheluun. Tomittajien kanssa käydyissä keskusteluissa Harjasteelle selvisi, että tiedotusvälineiden kiinnostus TERMIIKKI Oy:tä kohtaan oli suuri. Eräät toimittajat olivat jäljittäneet TERMIIKIN ympärille suoranaisen hämärämiesten ketjun, johon kuului konkurssihuijareita, taidehuijareita, maahuijareita, kiinteistöhuijareita, pankkihuijareita jne. Vetipä joku langat aina kohuliikemies Fryktmaniin asti, jolla tietenkään ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Yleinen ihmettelyn aihe näytti olevan se, miksi taipalsaarelaiset säästöpankin johtajat näyttivät ainakin aluksi selviävän tekosistaan ilman oikeudellisia seuraamuksia. Pohdittiin, tiesivätkö he ehkä liikaa, jonka vuoksi mitään syytteitä heitä vastaan ei uskallettu nostaa.
